Kaupunginjohtaja Eila Valtasen mielestä ei pidä vaipua epätoivoon, vaikka synkkyyden sanansaattajat yrittävät lannistaa.
Kuhmossa on Valtasen mukaan hyvät eväät selvitä talouden taantumista. Nyt päättynyt pitkä kasvun kausi ei kaikilta osin edes yltänyt Kuhmoon.
Kuhmon vahvuuksia on Woodpolis, 17 puualan yrityksen verkosto, joka on lisännyt työvoimaansa ja aikoo kasvattaa työntekijämääräänsä sadalla lähivuosina.
Hyviä uutisia Valtanen toivoi myös Lentiiran timanttivaltauksilta ja rajanaapuri Sotkamon puolelta hopeakaivoshankeesta.
Kuhmo-yhtiön bioenergiahankkeet ilahduttavat myös. Samoin matkailun profiloituminen Wild Taiga-tuotemerkiksi.
Paikallinen ostovoima voi pitää laman käsivarren mitan päässä. Enää ei kuhmolaisen ammattijärjestön kannattaisi järjestää jäsenilleen ostosmatkoja muualle, Valtanen totesi.
"Viestini on yksinkertainen: lamasta selviydytään olemalla rohkea ja myös kärsivällinen, käyttämällä ostovoimaa paikkakunnan ja kotimaisten yritysten hyväksi ja myös tukemalla, henkisesti ja sanoin, niitä yrityksiä, joita lama kouraisee. Yrityksille toivon harkintaa: hiljaisina kausina työvoimanne osaamista voidaan kasvattaa koulutuksella ja vieläpä omalla paikkakunnalla. Lomautukset tai irtisanomiset eivät aina ole paras keino, vaikkakin helpoin."