Valtiotieteitten lisensiaatti, ekonomi Johnny Åkerholm on nimitetty Pohjoismaiden investointipankin NIB:n toimitusjohtajaksi ensi vuoden huhtikuun alusta. Hän seuraa tehtävässä islantilaista Jon Sigurdssonia.
Åkerholm on toiminut vuodesta 2003 Lontoossa sijaitsevan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n pääsihteerinä.
Tätä ennen Åkerholm toimi muun muassa valtiovarainministeriön alivaltiosihteerinä ja Suomen Pankissa erilaisissa tehtävissä.