Va­paa-ajat­te­li­jat: Kir­kos­ta eroa­mi­nen kiihtyi

Päättyneenä vuonna evankelisluterilaisesta kirkosta erosi Tampereen vapaa-ajattelijoiden mukaan 50 000 jäsentä. Toissa vuonna luku oli toistakymmentätuhatta pienempi.

Päättyneenä vuonna evankelisluterilaisesta kirkosta erosi Tampereen vapaa-ajattelijoiden mukaan 50 000 jäsentä. Toissa vuonna luku oli toistakymmentätuhatta pienempi.

Valtaosa kirkosta eronneista käytti vapaa-ajattelijoiden ylläpitämää eroakirkosta.fi-palvelua.

- Kesällä erottiin vain hieman edellistä vuotta enemmän. Eroaminen kasvoi syksyllä talouskriisin saapuessa Suomeen, sanoo Tampereen vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma.

Asenneilmastossa on hänen mielestään tapahtunut selvä muutos eikä kirkkoon kuulumista pidetä enää kansalaisvelvollisuutena.

- Nykyään kirkkoon kuulumisesta tai kuulumattomuudesta voi keskustella aivan samalla tavalla, kuin mihin tahansa yhteisöön kuulumisesta. Suomi on paljon maallistuneempi maa, kuin on osattu kuvitella.

Ilmoita asiavirheestä