Kainuun tulevaisuuteen ei nykyisillä aluepoliittisilla keinoilla voida riittävästi vaikuttaa. Tätä mieltä on kehityspäällikkö Heimo Keränen Kajaanin yliopistokeskuksen aluekehitysosastolta.
Keränen pelkää, että Kainuun väkiluku romahtaa tilastokeskuksen lukuja nopeammin. Suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle käynnistää Suomessa suuren kilpailun osaavasta työvoimasta.
"Millä eväillä Kainuu voi kilpailla näistä ihmisistä?", Keränen kysyy.
Suomalaisessa aluepolitiikassa luotetaan Heimo Keräsen mielestä liikaa Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikkaan.
Paljon puhuttu EU-raha ei Keräsen mukaan riitä korjaamaan sitä trendiuraa, johon Itä- ja Pohjois-Suomi Kainuu mukaan lukien on ajautunut.
Heimo Keränen kasaisi mieluummin panoksia henkilökohtaisen aluepolitiikan kehittämiseen.
Tämä tarkoittaa suomeksi tuntuvia verohelpotuksia.
"Muuttopäätös on aina henkilökohtainen ja perhekohtainen asia. Jos kehittämispanos muuttuisi nopeammin vaikuttavaksi ja henkilökohtaiseksi, sillä voisi olla todellista vaikutusta."
Keränen epäilee, onko Suomella poliittista tahtoa näin radikaaliin aluepolitiikan muutokseen.
"Työvoimasta käydään kohta kovaa kilpailua joka puolella ja se koskee myös kaupunkikeskuksia."
Ensi vuoden alussa alkavan Kainuun maakuntakokeilun Keränen näkee mahdollisuutena paikalliseen vaikuttamiseen.
"Muutokset aiheuttavat aina kitkaa ja organisaatiouudistukset voivat tuoda joskus tarpeellista dialogia maakuntaan", kehityspäällikkö Heimo Keränen toteaa.