Oulun avoin langaton panOulu-verkko saavutti syyskuussa uuden käyttäjäennätyksen. Syyskuun aikana panOulu-verkkoa käytti kaikkiaan 4372 yksittäistä laitetta, joka vastaa 60 prosentin kasvua edelliseen huippuun.
Edellinen ennätys syntyi elokuussa, jolloin laitteita oli 2742.
Laitteet käyttivät verkkoa syyskuussa 124 366 istunnon aikana yhteensä 5,1 miljoonan sekunnin ajan, jotka molemmat ovat myös uusia käyttöennätyksiä.
Osaltaan panOulu-verkon käytön kasvu johtuu verkon laajenemisesta. Oulun kaupungin TAITO Oulu 400 -ohjelma saavutti 22. syyskuuta merkkipaalun, kun sadas ohjelman toimesta asennettu tukiasema sijoitetiin Tuiran kirjastoon.
Lisäksi Oulun yliopisto ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu ovat laajentaneet omia kampusverkkojaan, VTT avannut oman panOulu-vierasverkkonsa ja operaattorit myyneet panOulu-liittymiä.
Verkossa on tällä hetkellä kaikkiaan 440 tukiasemaa.
Verkkoa käyttäneitä wlan-kännyköitä oli syyskuussa melkein 700, mikä on seitsenkertainen määrä tammikuuhun 2006 verrattuna.