Poliisi, rajavartiolaitos ja tulli ovat perustaneet Rovaniemelle PTR-rikostiedustelu- ja analyysikeskuksen tehostamaan vakavan järjestäytyneen, ammattimaisen ja kansainvälisen rikollisuuden seurantaa ja paljastamista. Yhteistyötä viranomaisten kesken on ollut jo noin kolmekymmentä vuotta, mutta keskuksessa sitä laajennetaan ja syvennetään.
Lapin keskus on yksi viidestä Suomeen perustetusta keskuksesta. Kukin osapuoli on sijoittanut keskukseen omaa henkilöstöään ja lisäksi siihen on saatu kolme uutta virkaa.
Keskuksen toiminta painottuu erityisesti vakavaan huumausaine-ja kätkentärikollisuuteen, laittomaan maahantuloon ja sen järjestämiseen sekä muuhun rajat ylittävään toimintaan.
Myös prostituution ja ihmiskaupan seuranta ovat keskeisiä alueita, vaikka prostituutio on tällä hetkellä rauhoittunut.
Lue lisää huomisesta Kalevasta.