Van­ha­nen ho­put­taa puo­luei­ta ve­ro­kes­kus­te­luun

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) katsoo, että keskustelua tulevista veronkevennyksistä tulee käydä nyt ennen kevään eduskuntavaaleja. Vanhasen mukaan Suomella on varaa veronkevennyksiin myös ensi vaalikaudella.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) katsoo, että keskustelua tulevista veronkevennyksistä tulee käydä nyt ennen kevään eduskuntavaaleja. Vanhasen mukaan Suomella on varaa veronkevennyksiin myös ensi vaalikaudella. Kevennyksen määrää ei kuitenkaan kannata päättää, koska siihen vaikuttavat talouskehityksen suhdanteet.

Vanhanen korostaa Hufvudstadsbladetin kolumnissaan, että verotus tulee jatkossakin kohdentaa siten, että se tukee talouskehitystä ja työllisyyttä. Sen sijaan että keskitytään vain tuloverojen alennuksin, tulisi käyttää muitakin keinoja. Hän pitää mm. ruoan arvonlisäveroa tehokkaampana keinona kuin yleistä tuloveronalennusta, koska se vaikuttaisi oikeudenmukaisemmin suurempaan osaan kansalaisista.

Vanhanen viittaa kokoomuksen vaatimukseen alentaa juuri tuloveroa. Hän muistuttaa, että kokoomuksen ollessa hallituksessa tuloveron liialliset kevennykset johtivat kahteen kertaan yritysveron korotuksiin.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) on katsonut tuloveron alennuksella päästävän parempaan tulokseen kuin ruoan arvonlisäveron alentamisella.

Heinäluoma on halunnut hillitä verokeskustelua. Heinäluoman mukaan olisi viisaampaa odottaa ainakin tammikuussa valmistuvaa ministeriön arviota siitä, kuinka paljon valtiolla on varaa keventää veroja seuraavalla nelivuotiskaudella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä