Senaatin ja puiston kupeessa oleva Luxembourgin museo tarjoaa aina vahvoja elämyksiä luodessaan kuvaa vanhoista mestareista.
Nyt esillä on Paolo Cagliari eli Véronèse, veronalainen (1528-1588). Tämä kivenhakkaajan viides lapsi vietti lapsuutensa rakennuksilla, ja isä panikin hänet sitten arkkitehdin oppiin. Hänen varsinainen alansa oli kuitenkin maalaustaide.
Véronèse oli ilmiömäinen piirtäjä, ja arkkitehtuuri oli tärkeällä sijalla myös hänen maalauksissaan. Hän tuli 22-vuotiaana Venetsiaan, häikäisi kyvyillään ja sai heti runsaasti tilauksia. Véronèse teki loistavia muotokuvia kaupungin rikkaista aristokraateista, jopa dogesta, Venetsian hallitsijasta. Suurikokoisia potretteja on näyttelyssä peräti kymmenen!
Ylhäiset rakensivat kilvan myös huviloita eli villoja maaseudulle Venetsian lähelle, kuuluisimpana arkkitehtinaan Andrea Palladio, jonka kanssa Véronèsekin työskenteli maalatessaan niihin freskoja.
Mitä hän loikaan! Illusorisia pilastereita, ovia joiden raosta joku astuu sisään, ikkunoita jotka aukeavat puutarhaan, ja kaikki näyttävät erehdyttävän oikeilta.
Kohta ylen työteliäs Véronèse jo teki valtavia maalauksia Doge-palatsiin ja muihin julkisiin rakennuksiin, jopa parin kymmenen vuoden ajan San Sebastianin kirkon seinistä kattoon täyteen freskoja. Myös San Paolon ja San Giovannin kirkkoihin hän maalasi.
Valohehkuiset värit
Venetsiassa olivat toimineet monet renessanssimestarit, isä ja poika Bellini, Giorgione, Tizian, Tintoretto, Bassano. Mikä Véronèsessa sitten oli omaleimaista?
Valoa hehkuvat värit, vaalean ja kirkkaan punaiset ja etenkin "Véronèsen vihreä". Värit ovat tavattoman vivahteikkaat, silti harmoniset.
Uutta oli myös juhlan tuntu ja teatraaliset asennot. Ihmiset ovat hyvin lihallisia, veistoksellisia, tuovat mieleen Michelangelon - mutta ovat pehmeämpiä.
Niissä on myös Rafaelin suloa, tosin eroottisuus on vahvempaa; se oli tietysti sallittua vain mytologisten ja allegoristen aiheiden varjolla. Diana, Venus, Mars, Merkurius ja Cupido kumppaneineen ihastuttavissa puutarhoissa, marmoripylväiden ja portaiden äärellä silkkeihin ja brokadeihin pukeutuneina, korut säihkyvät niin kuin hänen muotokuvissaan ja Raamatun aiheissaankin.
Véronèsen "maallista" ja uskonnollista taidetta ei oikeastaan voi erottaa toisistaan, vaikka näyttely keskittyykin maalliseen.
Véronèsen tunnetuin teos on Kaanaan häät. Reilut kymmenen metriä korkeassa maalauksessa on yli sata ihmistä, onpa mestari kuvannut itsensäkin viulunsoittajaksi etualalle. Napoleon kahmi tämänkin maalauksen Louvreen kaksi ja puoli vuosisataa myöhemmin otettuaan Venetsian hallintaansa.
Véronèse kuuluu jo myöhäisrenessanssiin, manierismiin, ja ennakoi barokkia draperioineen ja dramaattisine perspektiivilyhennyksineen. Kaikki hänen kuvissaan elää, liikkuu, sykkii.
Véronèse, Musée du Luxembourg, Pariisi, 30. tammikuuta 2005 saakka.