Aikoinaan Ruotsin sotaväen ratsujoukot hyökkäsivät Tanskaan yli jäätyneen Juutinrauman. Siihen aikaan ei ollut tavatonta, että koko Itämeren lisäksi myös Tanskan salmet jäätyivät ankarina talvina sydäntalven ajaksi. Vielä 1950-luvulla Itämeri oli useina talvina kokonaan tai lähes kokonaan jäässä. Itämerelle koillisesta ja pohjoisesta talvehtimaan tulleet valtavat vesilintu- ja lokkimäärät joutuivat pakenemaan Pohjanmeren puolelle sulaa vettä ja ravintoa löytääkseen.
1900-luvun loppua kohti kovat jäätalvet vähenivät, eikä Itämeren eteläosa saanut enää jääpeitettä vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä. Meren pohjoisilla suurilla lahdilla, Pohjanlahdella ja Suomenlahdella, talvi näytti kuitenkin mahtinsa vuosituhannen loppuun asti. Jäänmurtajilla riitti töitä useimpina talvina Ahvenanmaan eteläpuolelle asti jäätyneillä ulapoilla.
Syksyjen ja talvien nopea lauhtuminen alkoi 1990-luvun alussa. Lauhojen syksyjen jälkeen jäät ovat tulleet aina vain myöhemmin, ja kovat pakkasjaksot ovat jääneet lyhyiksi tai puuttuneet kokonaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana koko Itämeren keskusulappa on ollut lähes joka talvi täysin jäätön, ja useina talvina myös Pohjan- ja Suomenlahden suurilla selkävesillä on ollut jäättömiä alueita.
Jos talvien lämpeneminen jatkuu yhtä nopeana kuin parin viimeisen vuosikymmenen aikana, ei ole kovin monen vuoden tai ainakaan vuosikymmenen päässä tilanne, jossa Itämeren kaikki selkävedet pysyvät läpi talven jäättöminä. Jääpeitettä on vain rannikon lahdilla ja saaristossa.
Mikäli syksyn ja talven keskilämpötila nousee vielä muutamalla asteella, meri alkaa pysyä jäättömänä. Siitä hyötyvät sekä luonto että ihminen. Ihmiselle hyöty tulee pääosin talouden kautta, kun vilkas meriliikenne sujuu avomeren laivareiteillä ilman jäänmurtajien apua. Esimakua tulevasta on saatu jo useana talvena, kun osa murtajista on maannut satamissa läpi talven tai ollut työmaallaan korkeintaan muutaman viikon lopputalven aikana. Jäättömyys mahdollistaa aluksilla tapahtuvan kalastuksen myös talvella ja vähentää kelirikko-ongelmia muussa toiminnassa.
Itämeri hyötyisi merenä jäättömyydestä ainakin happitilanteensa osalta. Talviset myrskyt liuottaisivat veteen happea ja kova merenkäynti sekoittaisi vesikerrostumia, jolloin happea kulkeutuisi syvälle, ehkä hapettomiin syvänteisiin asti. Veden hapettuminen palauttaisi pohjaeliöstöä alueille, joilta se on happikadon myötä hävinnyt.
Suurimman hyödyn jäättömästä talvesta saisi kuitenkin merenpinnan yläpuolella elävä eläimistö. Jäätön meri tarjoaisi nykyistä paljon suuremmalle joukolle vesi-, lokki- ja petolintuja mahdollisuuden saada ravintoa talvella, jolloin vaaralliset muuttomatkat lyhenisivät tai jäisivät tekemättä. Vedessä elävistä lajeista yksi hyötyjä olisi Itämeren ainoa valas, äärimmäisen uhanalainen pyöriäinen, joka joutuu talveksi vetäytymään pois jäätyviltä merialueilta.
Myös kaloihin jäättömyys vaikuttaisi. Veden lämpötilan muutokset vaikuttaisivat esimerkiksi kalojen kutuaikoihin ja kutupaikkoihinkin. Mitkä kalalajit muutoksesta hyötyisivät, mitkä kärsisivät, vaatisi tarkempaa tutkimusta.
Luonnon sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin vaatii paljon aikaa, yleensä satoja tai tuhansia vuosia. On selvää, että nykyisellä vauhdilla etenevä talvikausien lämpeneminen tuo muassaan suuria ongelmia pitkään jäävaiheeseen aikojen kuluessa mukautuneille eläimille. Jo nyt jäällä synnyttämään tottuneet Itämeren alueen hylkeet ovat vaikeuksissa, kun ne jään sijasta joutuvat etsimään synnytys- ja poikastenkasvatuspaikat luodoilta ja rannoilta. Viime vuosien huonoimpina jäätalvina hylkeiden poikastuotto on jäänyt erittäin heikoksi.
Ei liene myöskään esitetty selvää kuvaa siitä, mitä jäättömyys ja vesien aikaisempaa korkeampi keskilämpötila vaikuttaisivat pahasti rehevöityneen Itämeren tilaan. Lisääntyisikö jo nyt monena kesänä ongelmaksi paisunut leväkukinta? Tai nostaisiko läpi talven jäättömänä vellovan meren liikehdintä pohjasta ravinteita ja ympäristömyrkkyjä, jotka jääkannen alla pysyisivät siellä paikallaan ja hiljalleen sitoutuisivat pohjan kerrostumiin.
Laivaliikenteen mukana kulkeutuneita vieraslajeja on Itämeren alueella, pääosin eteläosissa, jo nyt runsaasti. Talven kylmänvedenkauden lyheneminen ja jääpeitteen puuttuminen saattaa olla se ratkaiseva kynnys, joka avaa portit nyt Itämerellä jalansijaa etsivien uusien lajien räjähdysmäiselle lisääntymiselle tai vielä tuntemattomien uhkien ilmaantumiselle oman murtovesimeremme vakiintuneelle eliöstölle.