Keskelle viikkoa osuneiden joulun ja uuden vuoden pyhien vuoksi elintarvikkeiden toimitukset ovat hidastelleet monessa ruokakaupassa. Arkirytmiin päästään viimeistään loppiaisen jälkeen.
"Loppiainen vielä kummittelee ensi viikolla. Sen jälkeen tilanne tasoittuu ja päästään taas kiinni arkeen", sanoo Kaakkurin Citymarketin kauppias Jouni Ruusu.
Ruusun mukaan keskelle viikkoa ajoittuneet pyhät aiheuttivat paikoin haasteita. "Tiistai oli viimeinen arkipäivä ennen joulun pyhiä. Sitten olikin lähes viikon ajan pelkkää pyhää yhteen menoon."
Elintarviketeollisuus huilaa joulun pyhinä ja aloittaa tuotteiden valmistuksen kunnolla vasta pyhien jälkeen. Kauppoihin ne ehtivät parin päivän viiveellä. Varastoonkaan ruokia ei voi tehdä, sillä niiden päiväykset eivät riitä pyhien yli.
Ruusun mukaan puutetta on ollut hetkellisesti lihajalosteista, valmisruoista ja maitotuotteista. "Ennakointi on tärkeää. Virheitä voi sattua ja joskus jotain voi loppua kesken", Ruusu sanoo.
Liikkeelle lähdetään nollavarastosta
K-ruokakauppiasyhdistyksen puheenjohtajan Esa Kiiskisen mukaan kauppojen on vaikea pitää hyllyt täysinä, kun kotimainen elintarviketeollisuus vähentää joulun vuoksi monien tuotteiden valmistusta.
Elintarvikealan konserni Saarioinen Oy:n markkinointijohtaja Jouni Mattila myöntää, että joulun pyhien jälkeen arkeen siirtyminen on haasteellista. Tuoretuotteita ei juuri voi valmistaa etukäteen, joten juhlapyhien jälkeen liikkeelle lähdetään nollavarastosta.
"Vajaat työviikot ovat aina haasteellisia ja tänä vuonna tilanne on ollut jopa tavallista hankalampi juhlapyhien osuessa keskelle viikkoa."
Pyhien aikaan Saarioisella rauhoitutaan joulun viettoon, mutta osa pyhäpäivistä on kuitenkin sellaisia, että tuotanto jatkuu. Tällä tavalla voidaan turvata parempi toimitusvalmius juhlapyhien jälkeen.
"Joulun ja loppiaisen välillä ei valmisteta aivan kaikkia valmisruokatuotteita. Näitä ovat esimerkiksi osa annosaterioista, leipomotuotteista ja valmisruokatuotteista."
Ennakointi kaiken a ja o
Raksilan Citymarketin osastonhoitaja Marko Karihtala korostaa ennakoinnin merkitystä. Välipäivien tilaukset on syytä tehdä hyvissä ajoin. "Otamme joka vuosi joulun pyhien tilauksia tehtäessä opiksi edellisvuosien kokemuksista ja teemme tilaukset jo paljon ennen joulua."
Tänä vuonna hankalimmat olivat joulun jälkeiset välipäivät, vaikka kaikkiaan pyhät sujuivat ilman suuria ongelmia.
"Nyt tilanne on jo kohtalaisen normaali ja tuotteita on saatavilla hyvin. Ainoastaan luullisen lihan kohdalla joudutaan vielä myymään ei-oota", Karihtala vakuuttaa.
Ruokakauppojen lisäksi pyhät näkyivät myös Alkossa. Limingantullin Alkon myymäläpäällikön sijaisen Esa Klemetin mukaan ruuhkapyhät lisäsivät roimasti myyntiä, mikä näkyi erityisesti hanapakkausten kovana menekkinä.
Etenkin kolmen litran pakkauksissa myytävät punaviinit kävivät kaupaksi niin hyvin, että niistä oli joulun jälkeen pula.
"Joulu teki siinä mielessä tepposet. Punaviinien menekki oli niin valtava, ettei niitä ollut saatavilla enää toimittajillakaan. Nyt hyllyt ovat kuitenkin taas täynnä."
Vaikka jokin tietty tuote puuttuisikin hyllyltä, se ei Klemetin mukaan välttämättä tarkoita sitä, että tuote olisi myyty loppuun.
"Kannattaa varmistaa myyjältä, olisiko tuotetta vielä saatavilla."