Joensuun seutukirjasto, Lumijoen kunta, Etelä-Haagan kirjaston Läksy help -palvelu sekä mäntsäläläinen Olli-Pekka Eskelinen on palkittu ensimmäisillä Pro Kirjasto -palkinnoilla.
Palkintojen tavoitteena on antaa tunnustusta ja julkisuutta niille kirjastoalalla toimiville, jotka ovat luoneet kannustavan esimerkin kirjastojen dynaamisuudesta ja kyvystä sopeutua tulevaisuuteen. Palkinnolla halutaan myös nostaa esiin kirjastojen aktiivisia ja innostavia asiakkaita.
Palkintoperusteluissa Joensuun seutukirjastoa pidetään hyvänä esimerkkinä kuntien välisestä vapaaehtoisesta yhteistoiminnasta. Seutukirjastossa seitsemän Pohjois-Karjalan kunnat yhdistyvät hallinnollisesti ensi tammikuun alussa.
Eskelinen palkittiin monipuolisena kirjastonkäyttäjänä.
Palkinnot jaettiin Pro Kirjasto -foorumin yhteydessä tiistaina Helsingissä. Tapahtuman järjestäjinä olivat opetusministeriö, Kuntaliitto, Suomen kirjastoseura, Helsingin kaupunginkirjasto ja Kuntakanava.