Airbus veti ta­kai­sin Mic­ro­soft-tu­ken­sa

Eurooppalainen lentokonevalmistaja Airbus SAS on perunut vetoomuksensa, jolla se olisi puuttunut Euroopan komission Microsoft-jutun käsittelyyn. Peruutus tapahtui vain muutamia päiviä ennen kuin ohjelmistotalo on komission kuultavana valituksensa tiimoilta.

Airbus kertoi aikaisemmin, että se on huolissaan Microsoftin jutun päätöksestä. Komission päätös saattoi yhtiön mukaan merkitä esimerkiksi sitä, että Airbus ei saisi valita vapaasti komponenttien kuten lentokoneen istuimien toimittajia. Vetoomuksen nähtiin tukevan Microsoftin juttua.

Airbusin yllättävä takinkääntö on herättänyt kummastusta. Komissio kiistää painostaneensa Airbusia luopumaan vetoomuksesta. Komissio ei myöskään nähnyt, kuinka Microsoft-juttu vaikuttaisi suoraan Airbusin toimintaan, eikä se antanut asialle kovin suurta painoarvoa, kertoo uutispalvelu IDG.

Ilmoita asiavirheestä