Pakkanen paukkuu koko maassa, ja viime yö oli monin paikoin tähänastisen talven kylmin.
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että maan eteläosassa oli tänään päivällä hieman kylmempää kuin Pohjois-Lapissa. Aivan pohjoisessa pakkasta oli vain kymmenisen astetta, kun muualla maassa sitä oli noin viisitoista astetta.
Aamulla lämpömittarin lukemat valuivat alle kahdenkymmenen asteen esimerkiksi Lammilla ja Kauhavalla.
Ilmatieteen laitos ennustaa pakkasten jatkuvan. Tiistain vastaisen yön tienoilla sää lauhtuu, ja Pohjanmaan rannikolla lämpötila kipuaa jo lähelle nollaa. Sen jälkeen sään ennustetaan kuitenkin taas kylmenevän.
Jopa maan eteläosaan saatetaan saada ensi viikon puolessa välissä vähän lunta. Ilmatieteen laitoksella uskotaan, että lunta voi jäädä maahan, vaikka lumi sataa sään lauhtumisen yhteydessä. Maan lämpötila ei muutu yhtä nopeasti kuin ilman, joten maan pitäisi olla lauhimpinakin päivinä riittävän viileää lumelle.