Hä­meen­lin­nan tek­no­lo­gia­kes­kus paisuu

Hämeenlinna viisinkertaistaa teknologiakeskuksensa tilat kahden vuoden sisällä. Kaupunginvaltuusto siunasi maanantai-iltana yksimielisesti yli 30 miljoonan euron kehittämissuunnitelmat.

Hämeenlinna viisinkertaistaa teknologiakeskuksensa tilat kahden vuoden sisällä. Kaupunginvaltuusto siunasi maanantai-iltana yksimielisesti yli 30 miljoonan euron kehittämissuunnitelmat.

Lisätilojen rakentajaksi tulee YIT ja rahoittajaksi Nordisk Renting. Kaupunki sitoutui valtuuston päätöksellä muun muassa 30 vuoden vuokranmaksutakuisiin.

Hämeenlinnan teknologiakeskus perustettiin entiselle Hattelmalan mielisairaala-alueelle EU-hankkeena pari vuotta sitten. Ensimmäinen uudisrakennus täyttyi heti. Uusia taloja päätettiin tehdä kaksi kerralla, kun merkittäväksi vuokralaiseksi lupautui Vattenfallin verkkoyhtiö.

Teknologiakeskuksen neliöt lisääntyvät vuoteen 2006 mennessä runsaasta 4 000:sta yli 20 000:een ja työpaikat 135:stä liki 600:aan.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo ei pidä tyhjien tilojen uhkaa kovin suurena, sillä tarjonta lisää kysyntää.

Hämeenlinna otti myös korkoriskin: sijoittajalle maksetaan vuokria korkosidonnaisesti, mutta vuokralaisten maksut sidotaan indeksiin.
Yhtäaikaisesti teknologiakeskustöiden kanssa Hattelmalaan nousee uudisrakennus Hämeen ammattikorkeakoululle.

Hattelmalaan valmistunut kaava mahdollistaa vielä kolme lisärakennusta teknologiakeskukselle, joka on nimennyt  painopistealueikseen informaatiotekniikan, uusmedian sekä metalli-, hyvinvointi- ja ympäristöteknologian.

Ilmoita asiavirheestä