Teollisuusyritykset ovat ryhtyneet kiinnittämään yhä enemmän huomioita energiankäyttöönsä. Yritykset ovat solmineet sangen innokkaasti energiansäästösopimuksia ja kampanjoineet energian säästämisen puolesta Motivan vuosittain järjestämällä energiansäästöviikolla. Toimenpiteet ovat kannattaneet, sillä ne ovat tuoneet yrityksille mittavat vuosittaiset säästöt.
Motivan viestintäjohtaja Päivi Laitila kertoo, että energiansäästösopimukset ovat eri toimialajärjestöjen, yritysten, yhteisöjen sekä valtion vapaaehtoisia puitesopimuksia. Niiden tavoitteena on pienentää energian ominaiskulutusta ja viedä käytäntöön energiatehokkaita toimintamalleja.
Teollisuuspuolen energiansäästösopimus solmittiin vuonna 1997 Kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) ja Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) välillä. Laitilan mukaan viime vuoden loppuun mennessä sopimuksessa oli mukana kaikkiaan 192 yritystä eli 85 prosenttia teollisuuden energiankäytöstä.
Energiansäästösopimukseen liittyneet yritykset raportoivat Motivalle vuosittain muun muassa omasta toimenpiteistä, joita ne ovat tehneet tehostaakseen energiankulutustaan.
Uunituoreen raportin mukaan teollisuusyritykset tekivät viime vuonna 192 energiatehokkuuteen vaikuttanutta toimenpidettä. Näillä säästettiin lämpöä ja polttoaineita 0,42 terawattituntia ja sähköä 0,06 terawattituntia.
Päivi Laitilan mukaan vuoden 2005 loppuun mennessä teollisuuden energiansäästösopimustoiminnalla on saavutettu kaikkiaan 5,9 vuotuisen terawattitunnin lämpö-, polttoaine- ja sähkösäästöt.
"Se merkitsee rahassa noin 105 miljoonan euron säästöjä", hän selittää.
Hänen mukaansa saavutetaan esimerkiksi tehostamalla energian tuotantoa ja hankintaa sekä kiinnittämällä muun muassa huomiota paineilman ja muiden käyttöhyödykejärjestelmien tehokkaaseen käyttöön sekä lämmön talteenottomahdollisuuksiin.
Energiansäästöluvut konkretisoituvat vertaamalla niitä keskikokoisen suomalaisen omakotitalon vuotuiseen sähkö- ja lämpöenergiankäyttöön. Motivan tuoteryhmäpäällikön Ulla Suomen mukaan teollisuuden viime vuoden energiansäästö vastaa noin 290 000 keskikokoisen omakotitalon vuotuista sähkö- ja lämpöenergian käyttöä.
Ilman toteutettuja energiankäytön tehostamistoimenpiteitä sopimukseen liittyneiden teollisuusyritysten polttoaineiden ja lämmön käyttö olisi ollut lähes 4,5 prosenttia ja sähkön 2,5 prosenttia nykyistä suurempi.
Miljoonien
investoinnit
Elinkeinoelämä on keskeisesti osallistunut teollisuuden energiansäästötalkoisiin. EK:n elinkeinopoliittisen asiamiehen Jouni Punnosen mukaan säästötoimiin on investoitu vuosien 1998-2005 aikana kaikkiaan 254 miljoonaa euroa.
"Joukossa on satoja erityyppisiä investointeja", hän kuvaili Kalevalle Brysselistä.
Punnosen mukaan energiansäästöön tarkoitetut investoinnit maksavat itsensä takaisin 2-4 vuodessa. Energiansäästösopimukseen liittyneet yritykset myös saavat tukea niiden toteuttamiseen.
Suomessa vietetään tällä viikolla energiansäästöviikkoa. Siihen osallistuu noin 200 yritystä eri puolilta Suomea, mukana on noin 20 teollisuusyritystä.
Oulun Energian energiakaupan johtaja Jouko Isoviita kiittelee pitkäjännitteistä energiansäästötoimintaa.
"Siitä hyötyvät niin sähkön tuottajat, -myyjät kuin -käyttäjätkin", hän kommentoi.