Israelin joukot ja Hamasin taistelijat ottivat maanantaina ensimmäistä kertaa rajusti yhteen Gazan kaupungissa. Kaupungin itäosasta kuultiin kovia räjähdyksiä ja tulitusta. Silminnäkijöiden mukaan alueella liikkui myös Israelin sotilashelikoptereita.
Gazaan yritettiin maanantaina neuvotella tulitaukoa kansainvälisin voimin. EU:n valtuuskunta keskusteli tulitauosta Egyptissä presidentti Hosni Mubarakin kanssa. Israelin ja Hamasin edellinen puoli vuotta kestänyt tulitauko oli Egyptin välittämä.
EU ja Egypti neuvottelivat myös keinoista, joilla humanitaarista apua saataisiin toimitettua alueelle. Kansainvälinen Punainen Risti on kuvaillut Gazan oloja kaoottisiksi ja hyvin vaarallisiksi.
EU:n valtuuskunnan kintereillä seurasi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy. Sarkozy tapasi ensin presidentti Mubarakin Egyptissä ja matkusti sen jälkeen Länsirannalle, jossa hän keskusteli palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa.
Sarkozy sanoi vaativansa Israelia lopettamaan väkivaltaisuudet Gazassa. Sarkozyn oli määrä tavata Israelin pääministeri Ehud Olmert vielä myöhemmin maanantai-iltana.
Myös Hamas ilmoitti lähettävänsä valtuuskunnan Egyptiin. Hamasi sanoi olevansa valmis harkitsemaan tulitaukoa, jos Israel vetää joukkonsa Gazasta, purkaa alueen saarron sekä avaa rajanylityspisteet.
Israelin hyökkäys oli maanantai-iltaan mennessä vaatinut yli 550 ihmisen hengen. Israelin armeijan mukaan se on tappanut ja ottanut kiinni kymmeniä Hamasin taistelijoita.
Hamas ampui Israelin mukaan päivän aikana parisenkymmentä rakettia Israeliin.
"Olemme iskeneet kovaa Hamasia vastaan, mutta emme ole vielä saavuttaneet tavoitettamme. Siksi operaatio jatkuu", sanoi Israelin puolustusministeri Ehud Barak.
EU neuvotteli tulitauosta Gazaan
Taistelut raivosivat Gazassa maanantaina samaan aikaan kun alueelle yritettiin neuvotella tulitaukoa kansainvälisin voimin. Israelin joukot halkaisivat Gazan alueen kahteen osaan, ja kiristivät Gazan kaupungin saartoa.
EU:n valtuuskunta keskusteli Egyptissä presidentti Hosni Mubarakin kanssa tulitauosta. Israelin ja palestiinalaisjärjestö Hamasin edellinen puoli vuotta kestänyt tulitauko oli Egyptin välittämä.
EU ja Egypti neuvottelivat myös keinoista, joilla humanitaarista apua saataisiin toimitettua alueelle. Kansainvälinen Punainen Risti kuvaili maanantaina Gazan oloja kaoottisiksi ja hyvin vaarallisiksi.
Egyptistä puheenjohtajamaan Tshekin johtaman valtuuskunnan matka jatkui Israeliin ja Länsirannalle. Valtuuskunnan kintereillä seurasi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy. Sarkozy tapasi ensin presidentti Mubarakin Egyptissä ja matkusti sen jälkeen Länsirannalle, jossa hän keskusteli myöhemmin illalla palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa.
Päivän päätteeksi Sarkozyn oli määrä tavata vielä Israelin pääministeri Ehud Olmert Jerusalemissa. Myös Hamas ilmoitti lähettävänsä valtuuskunnan Egyptiin. Hamasin mukaan se on valmis harkitsemaan tulitaukoa, jos Israel vetää joukkonsa Gazasta, purkaa alueen saarron sekä avaa rajanylityspisteet.