Kestävyysjuoksija Kirsi Valastin vajaan vuoden kestänyt valmennussuhde Juha Väätäisen kanssa on päättynyt. Valasti harjoittelee tällä haavaa ilman valmentajaa ja hakee entisen mestarijuoksijan tilalle uutta valmentajaa.
- Syyt valmennussuhteen päättymiseen ovat moninaiset eivätkä johdu niinkään valmennusohjelmien sisällöstä, Valasti kuittaa tapahtuneen.
Valasti, 34, oli kesällä erinomaisessa iskussa ja juoksi 3 000 ja 5 000 metrin ennätyksikseen 8.55,63 ja 15.10,52. Ateenan olympialaisissa matka katkesi kuitenkin vitosen alkueriin. Syyskauden ohjelmaan piti kuulua lokakuinen Chicagon maraton, mutta se jää juoksematta. Juoksijan mukaan kesän harjoittelu tähtäsi ennen muuta ratajuoksumenestykseen, ei niinkään maratonille.
- Ensi kesänä jatkan ratajuoksijana. Päätavoitteena ovat Helsingin MM-kisat. Uutta valmentajaa katselen rauhassa. Ulkomaisetkaan vaihtoehdot eivät ole poissuljettuja, Valasti sanoo.