Kun ratkaisevia kotimaisia vaaleja ei tälle vuodelle ole tulossa, politiikan tärkeimmät ottelut käydään mielikuvien hallinnasta. Siinä kokoomuksen vahvuus on kova pala SDP:lle ja keskustalle.
Vuosi alkoi SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen glamour-poseerauksella Iltalehden kannessa ja jatkui eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön ja kokoomuksen viestintäpäällikön Jenni Haukion yllätyshäillä. Seurustelu oli onnistuttu pitämään salassa kaksi vuotta, mutta hääuutinen tuskin aivan vahingossa levisi viikonloppuna kaikkien tietoon.
Niinistön hääpäivään osui sattumalta MTV3:n presidenttikysely, jonka mies voitti ylivoimaisesti. Kakkosena oli ulkoministeri Alexander Stubb ja hänniltä Matti Vanhasen ja Timo Soinin jälkeen löytyi lopulta kaksi SDP:n nimeä, Erkki Liikanen ja Paavo Lipponen.
Viimeaikaiset puoluekannatuskyselyt kertovat yksiselitteisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten noususta. Samaan aikaan sekä keskusta että SDP ovat vajoamassa kohti 20 prosentin kipurajaa. Niistä molempien riveissä on myös yhä selvempiä panikoinnin merkkejä.
Kokoomus on Jyrki Kataisen johdolla noussut mielikuvapolitiikan mestariksi Suomessa. Ulkoministeri Ilkka Kanervan skandaalimainen ero korjaantui Stubbin nostamisella tilalle. Samoin Sari Sarkomaan paikalle opetusministeriksi löytyi uusi nouseva nimi, Henna Virkkunen. Niinistölle puolestaan on monen syyn summana syntynyt muista poliitikoista tyystin poikkeava profiili - sellainen, joka jo vaivatta kestää avioliiton lähes 30 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa.
Politiikassa menestyminen edellyttää jo väistämättä myös mielikuvien hallintaa ja niiden luomista. Sellaisena on tulkittava myös oppositiojohtaja Urpilaisen esiintyminen verkkosukissa iltapäivälehden kannessa. Mutta kun mielikuvia lähdetään luomaan, viestien pitäisi olla johdonmukaisia ja tilannetajuisia.
Urpilainen on nyt lähettänyt hyvin ristiriitaisen viestin omasta roolistaan ja samalla naisen roolista politiikan huipulla. Hän teki sen hetkellä, jolloin moni äänestäjä kokee olonsa neuvottomaksi levottomien talousuutisten vuoksi ja jolloin poliittisen asiajohtajuuden kysyntä lienee kasvussa. Jos tällaiseen julkisuuteen haluaa lähteä, silloin on oltava varma oikeasta hetkestä ja kohdeyleisöstä. Nyt heräsi epäily, onko kyse enemmän epävarmuudesta.
Aikojen muuttuminen on haaste myös kokoomukselle, joka on tähän asti viestittänyt ahkerasti "toivoa". Pulmana on, että toivoa ehdittiin tarjota poikkeuksellisen hyvinä aikoina, eivätkä sellaiset jatku. Valtiovarainministeri Kataisen on nyt osoitettava syvän talouskriisin hallintaa, ulkoministeri Stubbin on näytettävä muutakin kuin kielitaitoa ja hymyä.
Kokoomuksen menestysstrategia on rakennettu hyvien aikojen varaan, ja sen todellinen testi on vasta edessä.
Keskusta kohtaa saman haasteen toisesta kulmasta. Mielikuva puolueesta on muuttunut epäselväksi, mutta pääministerin paikka on yhä valttikortti. On mahdollista mutta ei varmaa, että Vanhasen tyyli tehdä politiikkaa toimii paremmin kiristyvinä kuin helppoina aikoina. Joka tapauksessa se on hänen ainoa mahdollisuutensa, sillä jos puolueen lasku tuntuu jatkuvan, keskustan sisällä nousee ilmikapina.
Kolmesta suuresta puolueesta suurimmat ongelmat näyttävät jäävän SDP:n käsiin. Mutta tänä vuonna esiin nousee se puolue, joka parhaiten oivaltaa, millaista sanomaa nopeasti muuttuva aika edellyttää. Elleivät muut pidä varaansa, pinnalle nousevat sen tapaiset asiat kuin perussuomalainen tulkinta maahanmuuttopolitiikasta.