Keski-Euroopan mäkiviikon viimeinen kilpailu Bischofshofenin mäessä ei ole suomalaisille enää ratkaiseva viikon voittotaistoa ajatellen, ja maanantaisen karsinnan myötä voi ajatella, että hyvä niin. Suomalaisten hypyt karsinnassa olivat tasaisia, mutta kärki jäi kauas.
Ville Larinto pärjäsi Bischofshofenin ainutlaatuisessa luonnonmäessä parhaiten venyttämällä 129,5 metriä. Se toi kymmenennen sijan ja tiistain kisan avauskierroksen "kaksintaisteluun" vastaan Saksan Felix Schoftin.
"Kyllä tämä ihan hyvältä tuntui. Loppua kohti näyttää hypyt parantuvan, ja toivottavasti sama jatkuu vielä tiistaina", ensimmäisen kerran Bischofshofenissa hypännyt Larinto mietti.
Harri Olli jäi Larinnosta metrin ja sijoitukseksi tuli 14:s. Olli kohtaa avauskierroksella Puolan Kamil Stochin.
"Aika samanlainen maku jäi kuin Innsbruckissa", Olli kommentoi viitaten haisevaan tiivistykseensä sunnuntain kisasta.
"Tuntui vähän kuin katsoisi kisaa telkkarista, mutta itse hyppäisi", Olli summasi virnuilevaan tyyliinsä hypyn hänelle vaikeasta mäestä.
Matti Hautamäki tuli alas 127,5 metrissä, ja se riitti karsinnan 22. sijaan. Hautamäki kohtaa Itävallan Balthasar Schneiderin.
"En tiedä mikä meni vikaan, yhtäkkiä vain tultiin alas. Pidän tästä mäestä eniten (mäkiviikolla), mutta silti ei kovin hyvin mennyt. Ei aina auta, vaikka mäestä tykkää", kokenut hyppääjä pohti.
Päävalmentaja Janne Väätäinen oli hänkin hieman ihmeissään.
"Näkyy, että reissu alkaa pikkaisen painaa. Villellä oli harjoitushypyt tosi hankalia, mutta karsinnassa meni ihan hyvin. Matilla treenit antoi viitteitä paremmasta, mutta en minäkään tiedä mikä tuli. Harri kyllä alkaa päästä paremmin kiinni tähän mäkeen, ja toivottavasti kisassa rentoutuu vielä lisää", Väätäinen arvioi.
Kalle Keituri ylsi 123 metriin ja 26:nneksi. Kisassa Keituri kohtaa Itävallan Markus Eggenhoferin.
"Mäki on pitkä ja loiva, ja ponnistusta on vaikea ajoittaa. Olin ponnistamassa liian ajoissa, jouduin jarruttelemaan ja tehoja jäi puuttumaan", Keituri kertoi.
Niemen turnee päättyi
Suomalaisista pettynein oli joukon kuopus, 17-vuotias Sami Niemi. Hyppy jäi 116,5 metriin, ja rovaniemeläinen jäi 0,5 pisteen erolla kisapaikasta.
"No ei onnannu, ei", nuorukainen totesi kirosanan säestyksellä.
"Hyvä maku tästä mäkiviikosta kuitenkin jää, kunhan tämä pettymys pyyhkiytyy pois. Monta starttia ja muutama hyväkin hyppy. Ehkä parin päivän päästä tuntuu jo paremmalta", nuorten MM-kisoihin tähtäävä lupaus summasi sijat 39, 52, 40 ja 51 tuoneen mäkiviikkonsa.
Päävalmentaja Väätäinen antoi Niemelle rohkaisua.
"Karsiutumista huolimatta voi sanoa, että Sami on parantanut koko ajan. Hän on nuorten MM:ssä aika kova tekijä, samoin kuin Ville Larinto."
Ammann ja Schlierenzauer levossa
Mäkiviikon voitosta vielä Wolfgang Loitzlin (karsinnassa 134 metriä) kanssa kamppailevat Simon Ammann ja Gregor Schlierenzauer ottivat maanantain rennosti. Kumpikaan ei osallistunut karsintaan, ja näin tiistain avauskierroksella nähdään hyppyparit Ammann--Anders Jacobsen (karsinnassa 137,5 metriä) ja Schlierenzauer--Dimitri Vasiljev (karsinnan ykkönen, 137 metriä).