EU:n komissio aikoo esittää, että kansalliset rikosrekisterit avataan myös muiden jäsenmaiden viranomaisten käyttöön.
Oikeusasioista vastaava komissaari Antonio Vitorino kertoi tänään EU:n oikeus- ja sisäministereiden epävirallisessa kokouksessa Hollannin Haagissa, että esitys annetaan vielä tämän vuoden aikana.
Vitorino oli toistaiseksi vaitonainen hankkeen tarkemmasta sisällöstä. Häin kuitenkin mainitsi, että Saksa, Ranska ja Espanja ovat jo pohjustaneet rekisteriyhteistyötä.
Ajatuksena on luoda järjestelmä, joka takaa viranomaisten pääsyn toisen EU-maan rikosrekisteritietoihin.
Kokouslähteistä kerrottiin, että hanke tuli ministereille yllätyksenä. Komission esityksen toteuttamista luonnehdittiin haastavaksi tehtäväksi.
Uusien yksiköiden perustamista hanke ei edellytä. Haagin kokouksessa kaikki osapuolet ovatkin olleet yksituumaisia siitä, että turvallisuuden lisääminen toteutetaan nykyisten rakenteiden puitteissa.
Kaksipäiväinen ministerikokous keskittyy yksinomaan turvallisuuteen ja terrorismin vastaiseen taisteluun.