///KTS. MUUT YLE-JU­TUT/// Backman pettyi po­li­ti­koin­tiin

Helsinki Yleisradion toimitusjohtajaehdokkuudesta vetäytynyt SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo pettyneensä hallin

Helsinki Yleisradion toimitusjohtajaehdokkuudesta vetäytynyt SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo pettyneensä hallintoneuvoston joidenkin jäsenten toimintaan asiassa. Hän myönsi torstaina SDP:n ryhmäkokoukseen mennessään myös olleensa ehkä turhan sinisilmäinen luottaessaan siihen, ettei asialla ryhdytä politikoimaan. Backman ei kuitenkaan myöntänyt tulleensa huijatuksi.

- En ole missään sanonut, että minua on huijattu, vaan olen kertonut, että kun minua pyydettiin ehdokkaaksi kahden muun hallintoneuvostoryhmän taholta, siinä yhteydessä asetin ehdon, että täytyy olla selvää, että asialla ei politikoida.

- Ja jälkikäteen myönnän, että siltä osin myöhemmin selvisi, että olin turhan sinisilmäinen. Mutta en ole missään vaiheessa väittänyt, että minua olisi jollain tavalla erehdytetty tai muuta.

Backman sanoi olleensa valmis vetämään omat johtopäätöksensä asiasta jo aiemmin.

- Mutta pitää tietysti kuunnella vähän, mitä meidän muu porukka on asiasta mieltä. Ja sen takia tein eilisiltana sitten sen ratkaisun, että nyt riittää.

Backmanin mukaan hänen vetäytymispäätöksensä keskeinen syy oli Ylen etu.

- Nyt pitää ryhtyä jostain löytymään vastuuta myös hallintoneuvostosta, että katsotaan osakeyhtiölainkin mukaan yhtiön etua, hän perusteli.

Backman katsoi myös velvollisuudekseen SDP:n ryhmäjohtajana lopettaa tällainen politikointi. Hän sanoi asian jatkon olevan hallintoneuvoston käsissä, mutta kehotti ottamaan aikalisän ja laittamaan jäitä hattuun asiallisen valmistelun ja päätöksen turvaamiseksi.

Vastuutonta käytöstä

Backman vakuutti, ettei hänelle jäänyt asiasta hampaankoloon mitään sellaista, jolla olisi vaikusta hänen työhönsä eduskuntaryhmän puheenjohtajana tai hänen suhteisiinsa muihin hallituspuolueisiin.

- Se mikä jäi hampaankoloon, on mielestäni hyvin vastuuton käyttäytyminen hallintoneuvostolta, sen eräiltä jäseniltä, jotka eivät mielestäni ole toimineet tässä asiassa yhtiön edun mukaisesti.

Hallintoneuvoston puheenjohtajan, kansanedustaja Markku Laukkasen (kesk.) nauttimaan luottamukseen Backman ei halunnut ottaa kantaa.

- Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hän ole toiminut asiassa täysin sen mukaisesti, mitä hän on minulle todennut. Mutta minun tehtäväni ei tietenkään ole ryhtyä arvioimaan muiden puolueiden edustajien luottamusta.

Backman kertoi joutuneensa viime päivien aikana vastaamaan monet kerrat kysymykseen, onko jupakan takana hänen mielestään keskustan vanhoja kaunoja pääministeri Anneli Jäätteenmäen kaatamisesta.

- Ei ole tullut tämmöistä tunnetta, hän vakuutti ja sanoi perusluonteeltaan luottavansa ihmisiin.

Ilmoita asiavirheestä