Pohjois-Korean viimeviikkoisen ydinkokeen laukaisualueella on havaittu epäilyttävää liikehdintää, Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea ilmoittavat. Maat varoittavat Pohjois-Koreaa vakavista seuraamuksista, jos se uusii kokeensa.
Yhdysvaltalaisten tv-kanavien mukaan vakoilusatelliittien kuvissa näkyy ajoneuvoja, kalustoa ja ihmisiä lähellä aluetta, jossa Pohjois-Korea räjäytti maanalaisen ydinlatauksen viime viikolla. Tiedusteluasiantuntijat kuitenkin muistuttavat, ettei kyse ole välttämättä uuden ydinkokeen valmistelusta. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice toivoi, ettei Pohjois-Korea tee toista ydinräjäytystä. Ricen mukaan tämä tulkittaisiin provokaatioksi, joka suistaisi maan yhä syvemmälle eristykseen.
Rice aloittaa tiistaina Itä-Aasian-kiertueensa, jonka aikana hänen on tarkoitus keskustella alueen johtajien kanssa myös Pohjois-Korean ydinohjelmasta. Itse Pohjois-Korean johtoa Rice ei tapaa.
Yhdysvallat on arvellut, että viime viikon ydinkoe saattoi epäonnistua. Tiedustelulähteet kertoivat odottaneensa neljä kertaa voimakkaampaa räjähdystä ja epäilivät, että vain osa ydinlatauksesta räjähti.