Finnairin toimitusjohtajan Jukka Hienosen mukaan yhtiö haluaa päästä työvoimakustannuksissa samalle viivalle kotimaisten kilpailijoidensa kanssa, minkä vuoksi yhtiö haluaa palkata uudet työntekijänsä virolaiseen tytäryhtiöönsä Aeroon valtakunnallisen työehtosopimuksen ehdoilla.
Nykyisen työehtosopimuksen Finnairia koskeva lisäpöytäkirja korottaa yhtiön palkkatason noin 30 prosenttia Blue1:a ja AirFinlandia korkeammaksi.
-- On kestämätön tilanne, että yksi muiden kanssa kilpaileva yhtiö on näin keskeisen kustannuskomponentin osalta tuomittu olemaan noin 30 prosenttia kalliimpi kuin naapuriyhtiö, Hienonen sanoi Finnairin tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Hienosen mukaan työehtosopimuksen Finnair-lisäpöytäkirja on perintöä ajalta, jolloin Finnair oli ainoa lentoyhtiö Suomessa. Hän vertasi yhtiötään Alkoon, missä jo 90-luvun lopulla siirryttiin soveltamaan uusien työntekijöiden kohdalla kaupan alan yleistä työehtosopimusta Alkon oman sopimuksen sijaan.
Aasian-liikenteeseen tarvitaan väkeä
Hienosen mukaan Finnairin matkustamohenkilökunnan keskiansio on 40 850 euroa vuodessa, minkä lisäksi työntekijät saavat keskimäärin noin 4 500 euroa päivärahoja vuodessa. Keskimääräinen työaika on hieman yli 26 tuntia viikossa.
Hienosen mukaan matkustamohenkilökunnan ansiotaso kohosi vuosina 2000--2005 peräti 27 prosenttia, vaikka ajanjakso oli esimerkiksi terroritekojen vuoksi ilmailualalle haasteellinen.
Finnair tarvitsee uutta henkilökuntaa, koska yhtiön Aasian-liikenne ja sen myötä myös jatkoyhteydet Eurooppaan kasvavat vauhdilla. Hienosen mukaan Aasian-liikenne on kuusinkertaistunut viiden viime vuoden aikana.
Vuoteen 2011 mennessä Aasian-liikenne saattaa Hienosen mukaan tuoda Finnairiin jopa 2 000 uutta työpaikkaa.
Hienosen mukaan myös nykyistä alemmat, valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaiset palkat tuntuvat kelpaavan alasta kiinnostuneille. Syyskuun lentoemäntä- ja stuerttihaussa yhtiö sai lähes 1 500 hakemusta, vaikka hakijoille kerrottiin valtakunnallisen sopimuksen noudattamisesta.
Finnairissa työskentelee tällä hetkellä noin 1 800 matkustamotyöntekijää. Uusien työntekijöiden palkkaaminen Aeron leipiin ei vaikuttaisi Hienosen mukaan millään lailla vanhojen työntekijöiden työoloihin tai heidän lukumääräänsä.