Hamas-äärijärjestö pitää mahdollista kansanäänestystä palestiinalaishallituksen tulevaisuudesta "vallankaappauksena", sanoi palestiinalaishallituksen sisäministeri Saeed Sejam.
Sejamin mukaan palestiinalaisten presidentillä Mahmud Abbasilla on oikeus hajottaa hallitus, mutta Sejam kehotti tätä harkitsemaan tarkasti tekojensa seurauksia.
Abbas sanoi tiistaina, että päätös Hamas-johtoisen palestiinalaishallituksen kohtalosta on tehtävä pian. Abbas vihjaili myös, että päätöksestä saatetaan järjestää kansanäänestys.
Abbasin mukaan neuvottelut kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamisesta Hamasin kanssa ovat karilla, koska Hamas ei ole halunnut pehmentää kantaansa Israelia kohtaan. Hamasin mukaan hallitus olisi edelleen muodostettavissa.
Hamasin ja Fatahin valtataistelu on entisestään syventänyt palestiinalaisalueiden talouskriisiä. Länsimaat jäädyttivät avun palestiinalaisalueille sen jälkeen kun ääriliike Hamas nousi valtaan.