Sak­sa­lais­yh­tiö hyö­dyn­tää VTT:n kau­ko­kar­toi­tus­osaa­mis­ta

VTT ja saksalainen RapidEye AG ovat solmineet yhteistyösopimuksen satelliittikuviin pohjautuvien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseksi sekä markkinoimiseksi.

VTT ja saksalainen RapidEye AG ovat solmineet yhteistyösopimuksen satelliittikuviin pohjautuvien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseksi sekä markkinoimiseksi.

VTT:n osaamista metsätalouden satelliittikuvasovelluksissa on tarkoitus yhdistää RapidEyen satelliittikuvapalveluiden osaamiseen. VTT ja RapidEye pyrkivät tarjoamaan ratkaisuja metsätalouden tarpeisiin maailmanlaajuisesti. 

Sopimuksella tavoitellaan myös yhteistyötä menetelmien kehittämiseksi muun muassa Euroopan Avaruusjärjestön ESA:n hankkeissa esimerkiksi päästökaupan tueksi.

RapidEye on riippumaton kansainvälisesti toimiva saksalainen yritys, joka laukaisee vuonna 2007 viisi kaukokartoitussatelliittia.

Yhtiön käyttämät satelliitit tuottavat päivittäin digitaalisia kuvia neljän miljoonan neliökilometrin alueelta maapallon eri puolilta. Kuvien tarkkuus on 6,5 metriä.

Yhtiö tarjoaa kuva-aineiston avulla tuotettua informaatiota esimerkiksi maa- ja metsätalouden tarpeisiin.

Ilmoita asiavirheestä