Ho­vi­oi­keuk­sien työ­taak­kaa esi­te­tään ta­sat­ta­vak­si

Hovioikeuksien jutturuuhkia pyritään tasoittamaan. Hallitus esittää eduskunnalle, että hovioikeudet voisivat siirtää juttuja toisilleen ratkaistaviksi työvoimatilanteen mukaan.

Hovioikeuksien jutturuuhkia pyritään tasoittamaan. Hallitus esittää eduskunnalle, että hovioikeudet voisivat siirtää juttuja toisilleen ratkaistaviksi työvoimatilanteen mukaan.

Tavoitteena on tasata suuria eroja juttujen käsittelyajoissa. Esimerkiksi Kouvolan hovioikeus pohtii pääkäsittelyssä ratkaistavan jutun kymmenen kuukautta nopeammin kuin Helsingin hovioikeus.

Helsingin hovioikeudessa tuomion saa suurin piirtein 17 kuukaudessa.

Lainsäädäntöneuvos Aki Rasilainen oikeusministeriöstä sanoo, että kansalaiset ovat näin asuinpaikastaan riippuen epätasa-arvoisessa asemassa.

-- Lähdemme siitä, että yhtä laadukkaita ratkaisuja saa hovioikeuksissa eri puolilla maata. Kansalaisen oikeusturva paranee, sillä hän saisi ratkaisun juttuunsa aiempaa joutuisammin, Rasilainen vakuuttaa.

Juttuja siirtyisi hovioikeudesta toiseen kiintiöittäin korkeimman oikeuden luvalla. Siirrosta lausuisi myös oikeusministeriö. Käytäntö on voimassa esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa.

-- Siirtoluvassa kiintiöidään muihin hovioikeuksiin jaettavien juttujen määrä ja laatu. Luvassa voi olla kyse sadoista jutuista, Rasilainen selvittää. Valtakunnansyyttäjänvirasto vastustaa esitystä, sillä sen mielestä uudistus lisäisi syyttäjien työtä.

Ilmoita asiavirheestä