Ulkomaiset joukot ovat jälleen kerran vaikeuksissa Afganistanissa. Tilanteen kehittyminen on ratkaisevan tärkeää koko sotilasliitto Naton uskottavuudelle.
Sotilaallinen voima ei merkitse samaa kuin sotilaallinen voitto. Yhdysvaltain armeija on kokenut tämän karvaasti Irakissa, jossa tappioluvut ovat viime viikot olleet poikkeuksellisen suuria ja jossa mitään hyvää ratkaisua ei ole näköpiirissä.
Mutta vastaava kehitys on ollut meneillään myös toisella taistelutantereella, Afganistanissa. Maan "demokratisointi" on jäänyt taka-alalle, kun Taleban-taistelijoiden vastarinta on kiihtymistään kiihtynyt. Samalla läntinen sotilasliitto Nato on joutunut huomaamaan olevansa lähellä täysimittaista sotaa, mutta aivan liian vähäisin joukoin.
Lokakuun alkupuolella sotilaallinen vastuu itäisestä Afganistanista siirtyi Yhdysvaltain johtamalta liittoutumalta Natolle. Tämän jälkeen Natolla on vastuu operaatioista koko maan alueella. Myös Suomi on tässä mukana noin sadan sotilaan voimin, sillä YK:n valtuuttama ISAF-rauhanturvaoperaatio toteutetaan Naton johdolla.
Suomalaiset eivät ole mukana taistelutehtävissä vaan kriisinhallinnassa. Jotain tämänkin tilanteen sekavuudesta kertoo suomalaisen rauhanturvaajan äskettäinen haavoittuminen Pohjois-Afganistanissa niin epämääräisissä oloissa, että pääesikunta joutuu tapahtumaa yhä tutkimaan.
Afganistan on koko ajan ollut rankka paikka, mutta yhä rankemmaksi se on muuttumassa. Suomalaistyylinen kriisinhallinta on maan kehityksen kannalta jo sivuosissa, niin tärkeää kuin se onkin. Maan eteläosissa puhe on nimittäin kiivaista ja todellisista taisteluista. Presidentti Hamid Karzailla ei todellisuudessa ole kuin pääkaupunki Kabul hallussaan, ja sekin huonosti. Samaan aikaan unikon tuotanto ja huumekauppa on levinnyt kaikkialle.
Natolla on Afganistanissa nyt noin 30 000 miestä, heistä yli 20 000 on amerikkalaisia. Lopuista enemmistö on brittejä ja kanadalaisia. Tämä määrä ei riitä. Nato on pyytänyt jäsenmailtaan kiireellisesti 2 500 sotilasta lisää maan eteläosiin, mutta halukkuus heidän lähettämiseensä on ollut vähissä.
Nato-joukot ovat löytäneet itsensä samasta tilanteesta kuin ennen muutkin, jotka ovat koettaneet pitää Afganistania hallussaan. Todellinen kontrolli ei yllä paljon vartiopistettä kauemmas. Sotilaita on aivan liian vähän. Taleban puolestaan on ryhmittynyt uudelleen, pystyy sotilaallisiin operaatioihin ja on hankkinut toimivaa aseistusta. Itsemurhaiskut ovat levinneet jo kautta maan. Brittiarmeija on kertonut taisteluista, jotka ovat paljon Irakia kiivaampia. Kanadalaisten tappiot ovat olleet kovia.
Kanadan ulkoministeri Peter MacKay oli torstaina suorapuheinen: hänen mielestään Talebanin vastaista operaatiota Etelä-Afganistanissa ei voi jatkaa, elleivät muut Nato-maat tule vahvemmin apuun.
Sotilasliiton uskottavuudelle ja toimintakyvylle tämä on kova paikka. Epäonnistumiseen Afganistanissa ei ole varaa. Jäsenmaat tekivät aikanaan päätöksen rauhanturvaoperaatiosta, nyt sotilaita tarvittaisiin todellisiin taisteluihin. Yleistä mielipidettä ei kuitenkaan missään hevin saa tällaisen päätöksen taakse.
Suomi on tilanteessa sivustaseuraaja, vaikka sotilaita maassa onkin Naton komennossa. Sotatoimialueelle suomalaisia ei mene. Myös Suomen on piakkoin tehtävä omia arvioitaan Afganistanin kehityksestä, mutta varsinaiset paineet ovat Nato-maiden johtajilla. Riikan huippukokous marraskuun lopulla voi olla sotilasliiton tulevaisuudelle arvaamattoman tärkeä.