Yhden henkilön kotitalouksien määrä on kasvanut Suomessa kohisten. Vuodesta 1960 viime vuoden loppuun, eli 45 vuoden aikana, yhden hengen kotitalouksien määrä on viisinkertaistunut, vaikka asuntokuntien kokonaismäärä on vasta tuplaantunut.
Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemien tietojen mukaan suomalaisasunnoista 45 prosenttia on nyt yksiöitä tai kaksioita. Yhden henkilön talouksia asuntokunnista eli kotitalouksista on 40 prosenttia.
"Kasvuvauhti on ollut kova. Näyttää, että yksin asuvat keskittyvät nuoriin ja vanhempaan ikäluokkaan. Nuoret lähtevät entistä nuorempina pois kotoa, ja kun porukka ikääntyy kovaa vauhtia ja elämänkumppanit kuolevat rinnalta, asuntokuntien koko pienenee", sanoo Elina Aspblad-Huohvanainen Tilastokeskuksesta.
Pohjoisessa vähemmän yksin asuvia
Pohjois-Suomessa yhden henkilön asuntokuntien määrä jää jonkin verran alle koko maan 40 prosentin tason. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan asuntokunnista 36 prosenttia on yhden hengen talouksia. Kainuussa vastaava luku on 38,5 prosenttia ja Lapissa 38 prosenttia.
Asuntokuntarakenne on erilainen maalla ja kaupungeissa. Kaupungeissa yksinasuvien talouksia oli vuodenvaihteessa 42,5 prosenttia ja maaseutumaisissa kunnissa 35 prosenttia. Esimerkiksi Oulun kaupungin asuntokunnista 42,8 prosenttia oli yhden henkilön asuttamia. Tutkija Sampo Ruoppila Net Effect -tutkijaorganisaatiosta kertoo ruokakuntien pienenemisen johtuvan yksin asuvien määrän kasvusta niin nuoremmissa kuin vanhemmissa ikäluokissa ja lisäksi perheiden lapsiluvun pienenemisestä.
Monipuolisuutta suunnitteluun
Vaikka suuri osa suomalaisista elää yksiöissä ja kaksioissa, siis suhteellisen pienissä asunnoissa, asumisväljyys on itse asiassa kasvanut. Asuntoa kohti asuu entistä vähemmän ihmisiä. Tilastokeskuksen mukaan ahtaasti asuvia on kuitenkin edelleen paljon, vuoden 2005 lopussa ahtaasti asui noin miljoona suomalaista.
Ruoppilan mukaan kotitalouksien koon pienentyminen näyttää jatkuvan edelleen tulevaisuudessa. Hän toivookin, että esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tämä otettaisiin huomioon.
"Tulos muistuttaa siitä, että on olemassa myös muunlaisia kotitalouksia kuin nuoria ydinperheitä, joista asuntopolitiikassa yleensä puhutaan. Kaupunkisuunnittelu voisi monipuolistua sen suhteen, kenelle asuinalueita suunnitellaan."
Suomalaisen kotitalouden keskimääräinen koko oli viime vuoden lopussa 2,12 henkeä. Keskikoko on laskenut. Vielä vuonna 1970 kotitaloudessa asui keskimäärin kolme henkeä. Ruokakunnan koko on maaseudulla hieman suurempi kuin kaupungissa. Maalla kotitalouteen kuuluu keskimäärin 2,3 ihmistä, kaupungissa tasan kaksi. Suurin osa kotitalouksista eli 64 prosenttia asui omistusasunnossa. Vuokralla asui noin 32 prosenttia ruokakunnista.
Ikä vaikuttaa asumismuotoon. Alle 30-vuotiaista selvä enemmistö, 72 prosenttia, asuu vuokralla. 31--64-vuotiaista vuokralla asuu 28 prosenttia ja tätä vanhemmista vain noin 19 prosenttia.