Kaksi Kiinan myrkkymaitoskandaalista syytettyä miestä on saanut kuolemantuomion, uutistoimisto Xinhua kertoo. Lisäksi skandaalin keskiössä olleen Sanlu Groupin entinen johtaja on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Sanlu-meijerin entinen johtaja Tian Wenhua todettiin syylliseksi ala-arvoisten tuotteiden tuotantoon ja myyntiin. Kolme muuta Sanlun entiseen johtoon kuulunutta henkilöä saivat 5-15 vuotta vankeutta.
Toinen kuolemaan tuomituista miehistä sai tuomionsa yleisen turvallisuuden vaarantamisen vuoksi. Yksityiskohtia toisesta kuolemantuomiosta ei ole kerrottu.
Kyseessä ovat ensimmäiset tuomiot tarkkaan seuratussa oikeudenkäynnissä, jossa on syytettynä useita johtajia, liikemiehiä ja viranomaisia. Kaikkien 21 syytetyn tuomiot aiotaan julistaa tänään.
Myrkkymaito tappoi kuusi lasta, minkä lisäksi lähes 300 000 ihmistä sairastui.