Hallituksen tilaama tuore raportti suosittaa, että vanhuuseläkkeen ikärajoja pitäisi nostaa, jotta suomalaiset olisivat työssä pidempään. Nyt vanhuuseläkkeelle voi jäädä 63-68-vuotiaana.
Raportin mukaan suomalaisilla on nykyään liian edulliset reitit poistua työmarkkinoilta ennen vanhuuseläkeikää. Osa-aikaeläke pitäisikin tehdä vähemmän houkuttelevaksi, ja niin sanottu työttömyysputki pitäisi poistaa tai sitä pitäisi olennaisesti rajoittaa, jotta töissä oltaisiin pidempään.
Väestön vanheneminen on Suomessa nopeinta EU-maista seuraavien 20 vuoden aikana. Entistä suurempi eläkeläisten määrä tarkoittaa myös sitä, että tuottavuus pienenee, kun työssäkäyjiä ei ole entiseen tapaan.
Raportissa varoitetaan, että tulevaisuudessa ei ole mitenkään itsestään selvää, että vanhusten hoitopalvelut riittävät kaikille vanhusten kasvavan määrän vuoksi. Jo nyt hoitopalveluissa on suuria eroja kuntien välillä. Myös palvelujen taso vaihtelee.