Sot­ka­mon ki­vi­ta­lo­teh­das huijasi tu­ki­ra­ho­ja

Sotkamossa vähän aikaa vuonna 2004 toiminut kivitalotehdas on talousrikostutkinnan kohteena epäiltyjen rikosten takia.

Poliisin Oulun läänin talousrikosyksikkö on tutkinut Sotkamossa vuonna 2004 toimineen Suomen Kivitalotuotanto Oy:n taloussotkuja. Yhtiö perustettiin 2003 ja toiminta alkoi maaliskuussa 2004 Kainuun meijerin entisissä tiloissa. Yhtiön idea oli valmistaa sisätiloissa pientaloelementtejä kevytsoraharkoista. Menetelmällä saatiin kivirakenteinen talo nopeammin valmiiksi kuin paikalla muuraamalla eikä rakenteiden kuivumista tarvinnut odotella. Taloja oli tarkoitus viedä Etelä-Suomeen. Yhtiön toiminta loppui jo syksyllä 2004 ja yhtiö haki itsensä konkurssiin huhtikuussa 2005. Tutkinnassa on selvinnyt, että yritys harhautti perustamisvaiheessa rahoittajia Finnveraa ja Kainuun TE-keskusta antamalla vääriä tietoja. Yhtiö sai Finnveralta lainaa 373 000 euroa ja TE-keskukselta avustusta 175 000. Yhtiö ehti nostaa avustuksesta 65 950 euroa. Tutkinnassa on kuultu yhdeksää henkilöä, joista yksi on Tampereelta ja muut pääkaupunkiseudulta. Syytenimikkeet ovat kirjanpitorikos, törkeä petos, törkeä avustuspetos ja avunannot niihin.

Ilmoita asiavirheestä