Tietokonetomografialaitteilla tehtyjen röntgentutkimusten määrä on viidessä vuodessa lisääntynyt lähes kolmanneksen, kertoo Säteilyturvakeskuksen julkaisema tutkimus. Esimerkiksi pään kuvaukset tehdään yhä useammin tietokonetomografialaitteilla.
Tietokonetomografialla saadaan entistä tarkempia kuvia, mutta samalla potilaiden säteilyaltistus kasvaa. Laitteet ovat nykyisin niin sanottuja monileikelaitteita, joita käytettäessä potilaat saavat 30-40 prosenttia aikaisempaa suurempia säteilyannoksia.
Suomessa tehtiin viime vuonna lähes 3,9 miljoonaa röntgentutkimusta, joista tietokonetomografiatutkimuksia oli noin 265 000. Vaikka tietokonetomografiatutkimusten osuus on pieni, niistä aiheutuu nykyisin jo lähes puolet röntgentutkimuksista potilaille kertyvästä altistuksesta.
Suurin säteilyannos aiheutuu vatsan tietokonetomografiatutkimuksesta. Siinä potilaan saama annos voi nousta jopa 9-15 millisievertiin, kun suomalaisten keskimääräinen kokonaissäteilyannos on noin 3,7 millisievertiä vuodessa.
Potilaiden säteilyannos vaihtelee huomattavasti eri tutkimusyksiköissä. Samoja laitteita käytettäessä erot voivat olla jopa viisinkertaisia. Yksi syy eroihin on, että joissakin yksiköissä otetaan tarpeettoman tarkkoja kuvia.
Säteilyn määrää voidaan pienentää muun muassa rajaamalla kuvausaluetta ja hyödyntämällä uusien laitteiden annosta säästäviä ominaisuuksia, kertoi johtava asiantuntija Hannu Järvinen Säteilyturvakeskuksesta Tampereella torstaina alkaneilla sädeturvapäivillä. Lääkinnällisen säteilyn käyttäjien kaksipäiväiseen koulutustapahtumaan osallistuu runsaat 500 radiologia, sairaalafyysikkoa ja röntgenhoitajaa.