Oululainen Ville Schroderus haki kolme vuotta sitten Idols-ohjelmaan.
"Pääsin esiraadin seulan läpi ja esiintymään oikealle tuomaristolle", hän muistelee.
Idolin ura tyssäsi Schroderuksen kohdalla siihen, mutta puoli vuotta myöhemmin alkoi kokonaan oma tarinansa, kun ohjelma esitettiin televisiossa.
"En edes itse tiennyt, että esiintymiseni oli valittu tv-ohjelmaan. En tiedä millä perusteella ohjelmaan valitaan ne, jotka näytetään, enkä tiedä, millä perusteella pääsin esiraadin valinnasta läpi."
Omien sanojensa mukaan tuosta lyhkäisestä esiintymisestä alkoi Schroderuksen koko elämään vaikuttanut pyöritys.
"Kaupungilla ihmiset saattoivat helposti tulla kyselemään, että oletko sinä se, joka olit siinä Idolsissa. Ei heillä oikeastaan ollut mitään se kummallisempaa asiaa", Schroderus muistelee.
Suurin palauteryöppy satoi Schroderuksen niskaan nuorten suosimassa irc-galleriassa, jossa muut käyttäjät kommentoivat nuoren miehen esiintymistä. "Myös sähköpostilla tuli vaikka minkälaista tekstiä."
Schroderuksen esiintyminen levisi nopeasti myös youtubeen, josta kuka tahansa saattoi käydä katsomassa esiintymisen yhä uudestaan ja uudestaan.
"Olin yhteydessä asiasta tuotantoyhtiöön, mutta heidän on vaikea saada pois sinne kerran laitettuja videopätkiä, vaikka kaikki klipit ovat heidän omistamiaan", Schroderus harmittelee.
Välillä yhteydenotto kävi niin kiivaaksi, että mies sai osakseen jopa uhkailuja.
Idols-ohjelman vastaavan tuottajan Katriina Tuliaisen mukaan kaikille ohjelman osallistujille kerrotaan hakuvaiheessa, mihin he ovat osallistumassa.
"Ohjelmaan hakee kuitenkin 2 000 ihmistä, joten on mahdotonta kohdata kaikkia henkilökohtaisesti."
Jatkoon päässeitä valmennetaan julkisuuteen ja heitä opastetaan sen suhteen.
"Tuotantokauden aikana tulee joitakin tapauksia, joissa käännytään puoleemme ja kysytään neuvoa. Näiden kohdalla pyrimme miettimään, miten voimme omalta osaltamme auttaa."
Tuliainen uskoo, että nuoret tietävät jo prosessin alussa, mihin he ovat osallistumassa ja mitä siitä voi seurata.
"Nykynuorille kynnys tulla julkisuuteen on erilainen kuin aiemmille sukupolville. Nuoret eivät vieroksu sitä."
Tampereen yliopiston mediakulttuurin tutkija Mikko Hautakankaan mukaan tosi-tv-ohjelmia on vaikea niputtaa yhteen ja nimetä yksittäistä osallistumissyytä.
"Idols voidaan kokea yhtenä kanavana edetä uralla. Diilin kaltaisessa sarjassa motiivi voi olla työmahdollisuudet."
Hautakangas kertoo tutkimushaastatteluissa käyneen ilmi, että esimerkiksi Big Brotheriin osallistuneet kilpailijat ovat hyvin tietoisia siitä, miten systeemi toimii.
"Kilpailijat punnitsevat niin negatiiviset kuin positiiviset seuraamukset ja usein uskovat, että mahdollisuus menestyä on suurempi kuin mahdolliset julkisuuden haittavaikutukset", Hautakangas sanoo.
Ville Schroderus ei kadu osallistumistaan Idolsiin, mutta ei tekisi sitä enää uudestaan jos saisi valita. Hänen on myös vaikea kuvitella, mikä olisi sellainen ohjelma, johon hän lähtisi mukaan.
"Kyllähän sitä on kysytty kaikenlaisiin juttuihin mukaan, mutta vielä ei ole tullut vastaan sellaista, joka olisi ollut tarpeeksi kiinnostava."
Viime vuonna Schroderus haki nettihaun kautta Big Brotheriin. "Minua kiinnosti BB-talo kokemuksena. Onhan se varmasti jotakin semmoista, jota ei voi ymmärtää kuin ne, jotka ovat käyneet sen läpi."
Opiskelujen lisäksi Schroderusta pitää kiireisenä kihlatun kanssa hankitut kaksi koiraa sekä juontajan ja mallin työt.
Tosi-tv:tä televisiossa tänään:
Talent USA Nelosella kello 18 ja
Jordan - povipommin päiväkirja Subilla kello 01.25.