Naa­pu­rin­vaa­ran nikkeli poiki val­tauk­sen kult­tuu­ri­mai­se­maan

Sotkamolaisen Kirsti Kosken kotitalon pihalta Naapurinvaaralta näkee kauas, naapuripitäjiin saakka.

Sotkamolaisen Kirsti Kosken kotitalon pihalta Naapurinvaaralta näkee kauas, naapuripitäjiin saakka. Vain etelän suuntaan katse katkeaa jo muutaman kilometrin päähän Vuokatinvaaran jylhään rintamukseen.

"Voi sanoa, että meillä kaivos näkyy jo keittiön ikkunasta. Illalla voi kirkkaalla säällä nähdä Talvivaaran kaivoksen valot", Kirsti Koski osoittaa kädellään koillisen suuntaan.

Aviomies Hannu Koski, Naapurinvaaran kyläyhdistyksen puheenjohtaja, katselee mietteliäänä pöydälle levitettyä karttakuvaa.

Kaivosyhtiö Magnus Minerals Oy:n valtaushakemus toisi toteutuessaan malmin etsinnän huomattavasti lähemmäs keittiön ikkunaa. "Koko vaaran päällyshän siinä menisi valtauksen sisään, kylää ja Naapurinvaaran Huvikeskusta myöten", Hannu Koski pyörittelee päätään.

Sotkamon kulttuuriympäristöohjelman laatinut arkkitehti Kari Tervo tuntee hyvin Naapurinvaaran. Se on paitsi valtakunnallinen maisemakohde myös kulttuurihistoriallisesti arvokas alue.

"Jostain syystä jääkauden jälkimainingeissa Naapurinvaaralle kertyi harvinaisen paljon hedelmällistä maata, mistä syystä varhainen asutus asettui vaaralle", Tervo tietää.

Naapurinvaaran rehevyys näkyy lajistossa. Vaaran rinteitä peittävät tiheät harmaaleppälehdot.

"Kyllähän tämä tietenkin hätkähdyttää, että alueelle on kaivosvaltaus vireille. En tietenkään voi kunnan puolesta asiaa päättää, mutta todella hämmästyttävää, jollei kunta vihellä peliä poikki tässä tapauksessa", Tervo miettii.

Yksi Naapurinvaaran kylän kulttuurihistoriallisista arvokkaimmista tiloista on Perttula. Sukutilan omistaja Juhani Korhonen Helsingistä kertoo, että yhtiötä edustava geologi on pyytänyt häneltä lupaa kairauksia varten.

"Minulla oli sellainen käsitys, ettei valtaushakemusta lähdettäisi vielä tekemään. Kairauslupaa pyydettiin sellaiselle tilan alueelle, jossa on suota ja metsää."

Helsingissä asuva Korhonen vierailee sukutilallaan lähinnä kesäisin.

"Kyllä minulla aika varauksellinen suhtautuminen hankkeeseen on, jos pihapiirejä lähdetään rikkomaan", valtionvarainministeriössä työskentelevä Korhonen pohtii.

Kylällä vakituisesti asuvat Kirsti ja Hannu Koski eivät usko, että kaivosvaltaus etenee lausuntoja pidemmälle. "Meillä on täällä asuttu, kasvava kylä ja Katinkulta on ihan muutaman kilometrin päässä. Kaivostoiminta sopii perukkaan, jossa ei ole muuta toimintaa", Hannu Koski linjaa.

Sotkamon kunta, maanomistajat tai ympäristökeskus eivät ole vielä saaneet lausuntopyyntöä Magnus Minerals Oy:n valtaushakemukseen. Naapurinvaaran kohteen lisäksi yhtiöllä on vireillä useita muita hankkeita niin Sotkamossa kuin muuallakin Suomessa.

Naapurinvaaran alueelle yhtiöllä oli varaus, joka oli päättymässä ensi kuussa.

"En nyt ihan tarkkaan muista montako hanketta meillä Sotkamossa on. Se ei ole meidän ydinaluettamme, mutta on mahdollista löytää Talvivaaran tapainen köyhähkö, mutta runsas esiintymä", yrityksen toimitusjohtaja Carl Löfberg toteaa.

Kanadalaisten ja suomalaisten yksityishenkilöiden omistaman kaivosyhtiön Magnus Minerals Oy:n toimitusjohtaja Löfberg pitää todennäköisenä, että jos Naapurinvaaran esiintymä johtaisi kaivostoimintaa, siellä hyödynnettäisiin Talvivaarassa kehitettyä bioliuotusmenetelmää.

Kaivosvaltauksista vain murto-osa etenee kaivospiirin kautta toimiviksi kaivoksiksi.

Ilmoita asiavirheestä