Oulussa ja lähialueilla on sattunut perjantain aikana lukuisia pieniä kolareita. Keli alueella on ollut lumisateinen ja liukas koko päivän.
Kuusamon suunnasta tullut henkilöauto törmäsi kaiteeseen Kuusamontiellä Hönttämäen liittymässä hieman ennen kello 14:ää perjantaina.
Henkilöauton kuljettaja oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan Hönttämäen liittymän päällä. Auto törmäsi keula edellä kaistojen välissä olleeseen kaiteeseen.
Paikalle sattunut sairaankuljetus toimitti yksin autolla liikkeellä olleen henkilön jatkohoitoon. Auto vaurioitui törmäyksessä pahoin keulaosastaan.
Hetkeä myöhemmin henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan Poikkimaan tien rampilla. Etelän suuntaan kiihdyttänyt auto suistui kiihdytyskaistan lopussa kulkusuunnassaan oikealle puolelle ojaan jääden osittain ajoradalle.
Ajoneuvossa olleille kolmelle henkilölle ei suistumisesta aiheutunut vammoja eikä ajoneuvo vaurioitunut. Ojaan suistuminen ei aiheuttanut muulle liikenteelle vaaraa.
Limingassa liukasteltiin
Kaksi henkilöautoa suistui tieltä valtatie neljällä Limingassa perjantaina päivällä. Kukaan ei loukkaantunut ulosajoissa.
Ensimmäinen tieltä suistuminen tapahtui kello 11.37 aikaan noin kilometri Haaransiltojen liittymästä pohjoisen suuntaan. Pohjoiseen päin matkalla olleen henkilöauton kuljettaja menetti auton hallinnan ja auto suistui perä edellä hirviaitaan. Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa.
Toinen ulosajo sattui kello 12.51 noin kilometri Tupoksen liittymästä etelän suuntaan. Moottoritietä etelän suuntaan normaali ajonopeutta ajanut kuljettaja menetti auton hallinnan ja auto törmäsi perä edellä kaistojen väliseen kaiteeseen. Autoon tuli jonkin verran vaurioita.
Poliisin mukaan muuttuneet keliolosuhteet vaikuttivat osaltaan molempiin onnettomuuksiin. Poliisi muistuttaakin tiellä liikkujia ajonopeuden sovittamisesta vallitsevan liikennesään mukaiseksi.