Oikeusministeri Leena Luhtasen mukaan saamelaisten maaoikeuslaki siirtyy seuraavan eduskunnan huoleksi. Se ei ole ensimmäinen kerta. Omistusoikeuksiin liittyvää saamelaislakia perusteltiin ensimmäisen kerran saamelaiskomitean mietinnössä vuonna 1973.
Yhtään lähemmäs valmista ei tänä yli 30 vuoden aikana ole tultu. Kulttuurisiin ja kielellisiin oikeuksiin liittyvä lainsäädäntö on edennyt, vaikka asioiden käytännön toteutus voikin olla eri asia. Kysymys valtion maiden omistuksesta, hallinnasta ja käytöstä Ylä-Lapin saamelaisalueella sen sijaan on edelleen täysin levällään.
Oikeusministeriön tilaama, Oulun ja Lapin yliopistojen tutkijoiden tekemä ja pari vuotta myöhässä valmistunut asutusta ja maankäyttöä koskeva selvitys tuo lisää historiallista tietoa, mutta ei ratko itse ongelmaa. Ratkaisujen on oltava poliittisella tasolla tehtyjä ja periaatteellisia.
Tukholman kamarikollegion linjaukset vuodelta 1742 on hyvä tietää, mutta nykypäivän päättäjille niistä ei apua ole.
Tilannetta hankaloittaa se, että saamelaisasioissa valtio eli sen eri ministeriöt eivät ole puhuneet yhdellä äänellä eivätkä aina edes toimineet johdonmukaisesti.
YK:n ihmisoikeusneuvostossa Suomi on juuri antanut tukensa alkuperäiskansojen oikeuksia koskevalle julistukselle, johon sisältyy myös oikeus perinteisiin maa-alueisiin. Valtion tavoitteena on kyetä ratifioimaan työjärjestö ILO:n alkuperäiskansasopimus. Eteneminen on ollut tuskallista, mutta jälleen uusi ratkaisumalli on valmistelussa. Se lähestyy asiaa käyttöoikeuksien ja yhteishallinnon kautta.
Samaan aikaan valtion on otettava kantaa muihinkin pitkään jumissa olleisiin asioihin, kuten Inariin suunniteltuun paikallisesti tärkeään saamelaiskulttuurikeskukseen. Tähän asti mikään hallitus ei ole ottanut saamelaiskysymyksiin selvää linjaa. Seuraava hallitus voisi vihdoin tehdä poikkeuksen. Jo etukäteen on tiedossa, että mutkikas lakipaketti tulee sen eteen joka tapauksessa jossain muodossa.
Ei ole helppoa löytää ratkaisua, joka muistaa saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana ja toimii nykypäivän todellisuudessa Ylä-Lapissa. Mutta vaikeudet eivät ole mikään veruke jatkuvalle vitkuttelulle, eivätkä ne oikeuta hallituksia panemaan päätään pensaaseen.
Muuten tutkijat joutuvat tulevaisuudessa kaivelemaan näitäkin linjauksia esiin samaan tapaan kuin nyt Tukholman kamarikollegion papereita.