Lappeenrannan Huhtiniemestä löydetyn joukkohaudan 11 vainajaa ovat todennäköisesti venäläisiä, kertovat Hufvudstadtsbladet sekä ruotsalainen Dagens Nyheter. Vainajien kädet on lehtien mukaan aseteltu hautauksessa ristiin rinnan päälle. Tämä viittaisi siihen, että hautaus on tapahtunut Venäjän vallan aikaan eikä esimerkiksi jatkosodan aikaan. Haudasta on myös löydetty ortodoksiristejä.
Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala on vahvistanut Dagens Nyheterille, että lehdet ovat "oikeilla jäljillä". Hän ei kuitenkaan ole suostunut kommentoimaan yksittäisiä löytöjä.
Huhtiniemen joukkohauta löydettiin vajaat kaksi viikkoa sitten. Vainajien henkilöllisyyttä ja kuolinsyytä tutkitaan parhaillaan. Tulosten on määrä selvitä aikaisintaan vuoden loppuun mennessä.
Huhujen mukaan Huhtiniemessä olisi jatkosodan aikaan teloitettu suomalaisia rintamakarkureita.