Suomi vei, ilman muuta, hatunnoston arvoisella tavalla läpi Euroopan unionin Lahden huippukokouksen, jonka myöhäiselle illalliselle se kutsui myös presidentti Vladimir Putinin. Kutsu sisälsi riskin, mutta se kannatti ottaa. Sen näkee selvästi jälkeenpäin, kun kokouksen antia on sulateltu nyt yli viikko eri puolilla. Poikkipuolisia arvioita ei juuri ole kuulunut ainakaan Suomesta.
Jälkipyykin omahyväisyys taitaa kuitenkin ylittää normaalin häveliäisyyden rajat, suomalaiset kun ovat kehua retostelleet itseään ja pääministeriään koko viime viikon Strasbourgia myöten. Pääministeri Matti Vanhanenkin kävi siellä tekemässä selkoa huippukokouksen tuloksista EU:n parlamentille. Hän puhui Lahden hengestä. Sillä hän tarkoitti EU-johtajien yhtenäisyyttä ja jäsenmaiden osoittamaa "käsin kosketeltavaa" solidaarisuutta.
Vaikka Lahden huippukokous sujui mainiosti ja EU:n johtajat esiintyivät vastoin ennakkopelkoja yhtenäisenä suomalaisten patistelun takia, johtopäätösten aika ei ole vielä. Koko Suomen puheenjohtajuuskausi kannattaa katsoa loppuun ennen kuin päätelmiä unionin uudesta yhtenäisyydestä tehdään. EU:n ja Venäjän huippukokous marraskuussa voi romuttaa hetkessä suomalaisten optimismin.
Suomen suorapuheisuuden kanssa kannattaa olla yhtä varovainen. Pääministeri Vanhasen oli helppo ottaa esille vaikeitakin asioita esille Venäjän presidentin läsnäollessa, kun hän puhui koko unionin äänellä. Keskustelukulttuurin muutoksesta voi kuitenkin vakuuttua vasta, kun on nähty, mitä tapahtuu Suomen puheenjohtajuuskauden jälkeen.
Silloin Suomi puhuu jälleen vain omalla painoarvollaan Putinille ja Venäjälle. Millainen ääni Suomen omasta kellosta lähtee silloin samassa pöydässä Kremlin johdon kanssa?
Putinin kutsu Lahteen aiheutti viime elokuussa hetkellisen myrskyn vesilasissa. Silloin kun kävi ilmi, että Putinin oli kutsunut Suomeen presidentti Tarja Halonen, vaikka monien mielestä tehtävä olisi kuulunut pääministerille Lahden kokouksen isäntänä.
Sotku selvisi nopeasti, eikä Halonen ollut suoranaisesti sooloillut. Putinin kutsumisesta oli puhuttu etukäteen Vanhasen kanssa. Varsinaisen virallisen kutsun esitti sitten Vanhanen, ja Suomen valtiojohto esiintyi Putinin vierailun aikana tyylikkäästi ja linjakkaasti.
Lahden kokouksen menestys suhteessa Venäjään saattoi olla osittain silmänlumetta siksi, ettei siellä tehty konkreettisia päätöksiä. Lahdessa tavattiin, vaihdettiin ajatuksia ja pidettiin puheita, myös vaikeista asioista Anna Politkovskajan murhaa ja sen herättämää levottomuutta myöten. Todellisempi EU-Venäjä-suhteiden testi on marraskuun huippukokous Helsingissä.
Siellä pitäisi pystyä sopimaan jotain konkreettista kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen jatkosta EU:n ja Venäjän välillä. Helsingin kokouksessa ei päätetä jatkosopimuksen sisällöstä, vaan vain neuvottelujen aloittamisesta. Mutta sekään ei ole helppoa, koska Venäjä vierastaa strategiseen sopimukseen kaavailtua peruskirjaa energiasta. Se ei haluaisi avata markkinoitaan eikä ole hyväksynyt ainakaan toistaiseksi yhteisiä pelisääntöjä, joita EU ajaa. Suomelta vaaditaan Helsingissä sovittelutaitoja.
Vanhanen totesi Strasbourgissa, että strategiseen kumppanuuteen Venäjän kanssa kuuluu "valmius keskustella kaikista asioista". Hän lisäsi, että kestävän kumppanuuden on perustuttava yhteisille arvoille ja kertoi ottaneensa illallispuheessaan esille Politkovskajan lisäksi muun muassa Tshetshenian ja Georgian, jotka ovat myös kiusallisia asioita Venäjälle.
Vanhasella ei ollut EU:n johtajana muuta vaihtoehtoa kuin puhua suoraan ikävistä asioista. Putin on todennut aiemmin, että Venäjä tuntee omakseen eurooppalaiset arvot, joten riski ei ollut kovin suuri. Lahden kokous osoitti, että Venäjä todellakin sietää suorapuheisuutta.
Vanhanen ja Halonen ovat vakuuttaneet silloin tällöin, ettei Suomi kaihda ottaa esille Venäjän kanssa vaikeita asioita. Sitä ei voi kiistää, mutta Suomen johdon sävy on yleensä kohteliaan varovainen ja diplomaattinen. Viran puolesta sanotaan juuri ja juuri se, mitä pitää sanoa, mutta eipä juuri enempää.
Silloin kun naapurit hyväksyvät samat arvot, asioista pitää voida puhua leipäpappia aidommin. Vielä Suomi ei ole kovin pitkällä sanojana eikä Venäjä kritiikin sietäjänä. Vanhanen ja Halonen ovat yya-sopimuskauden kasvatteja. Vanhoista tavoista ei noin vain pääse eroon, mutta EU:n puheenjohtajuus näyttää opettavan Suomen johdolle tervettä uutta suuntaa.
Siitä on hyvä jatkaa. Suorapuheisuudesta kannattaa tehdä hyve idänsuhteissa, kun ilmapiiri on sille suotuisa.