Jääkiekossa puhutaan niin sanotuista kuumista pelaajista, mikä tarkoittaa, että joku tai jotkut pelaajista ovat poikkeuksellisen hyvässä vireessä. Viime tiistaina Raksilan jäähallissa nähtiin tulikuumia pelaajia. Pienestä törkkimisestä syntyi joukkotappelu, jonka seurauksena oli viisi ulosajoa ja toistasataa minuuttia jäähyjä. Osaa yleisöstä nakkikioskihenkinen huitominen innosti, osaa ei. Tilanteen todistajiin kuului muun muassa ryhmä iltapäiväkerholaisia ja vähintään kymmeniä muita lapsia.
Aina voi sanoa, että lapsia ei pidä tuoda katsomoon. Parhaimmillaan ottelut ovat kuitenkin lapsille unohtumattomia elämyksiä, ja heillä on näihin kokemuksiin oikeus. Ja kun heitä on liigaotteluissa aina, se pitää ottaa huomioon kaukalon sisällä. Urheilijat ovat lasten ja nuorten esikuvia, ja mitä näkyvämmistä idoleista on kyse, sitä raskaampi tämä vastuu on.
Tiistain tapahtumista on toivottavasti otettu Oulussa ja Raumalla opiksi. Tästä vastuun kantavat kummankin joukkueen pelaajien ohella valmennus- ja seurajohto. Tuomareita on turha syyttää. He eivät kaukaloissa lyö eivätkä ainakaan huipputasolla tarkoituksella ärsytä.
Suomalaisen jääkiekon kunniaksi pitää sanoa, että laji on meillä edelleen enemmän urheilua kuin show´ta. Meille ei ole ole päässyt pesiytymään kaukaloiden tappelijoiden ja koiruuksien tekijöiden ammattikuntaa, jollainen on esimerkiksi NHL:ssä.
Paineita tälle tielle lähtöön kuitenkin Suomessakin on. Tappeluiden sanotaan kuuluvan jääkiekkoon. Samoin väitetään, että yleisö viihtyy paremmin, jos pelejä maustetaan nyrkkien heilutuksella. Väitteille on jopa katetta niin kuin yleisön reaktioistakin voi päätellä. Näille paineille ei kuitenkaan pidä ovia avata.
Oireellinen oli se reaktio, jonka
MTV3:n entisen varatoimitusjohtajan Jaakko Paavelan ehdotukset viime viikolla nostattivat. Paavela esitti Helsingin Sanomissa, että kaukaloiden nyrkkitappeluita ei pitäisi näyttää televisiossa, koska ne ovat hänen mielestään vain markkinointitemppu. Ehdotus kirvoitti SM-liigan johdosta vastauksen, joka oli sävyltään raivokas.
Näkemys kaukaloissa hyväksyttävistä toimintamalleista ei voi eriytyä kovin kauas siitä, mikä on hyväksyttävää kaukalon ulkopuolella. Jos ajattelutapa jossain muualla maailmassa on toinen, ei sitä tarvitse täällä omaksua. Jääkiekko on hieno, fyysinen laji, johon kuuluvat muun muassa kovat taklaukset. Väkivaltaisuus ja törkytemput on eri asia. Raja on aivan selvä.
paakirjoitus@kaleva.fi