-- Kirjailija Hella Wuolijoki (alkujaan Ella Marie Murrik) syntyi Virossa vuonna 1886.
-- Toimi myös mm. liikenaisena, talvisodan aikana rauhantunnustelijana, kansanedustajana ja Yleisradion pääjohtajana.
-- Parhaiten suomalaiset muistanevat Wuolijoen hänen Niskavuori-näytelmistään ja -elokuvistaan.
-- Tuli Suomeen ja Helsingin (silloisen Alaksanterin) yliopistoon vuonna 1904 siksi, että täällä naisetkin saivat opiskella yliopistossa. Hänen pääaineensa oli kansanrunoudentutkimus.
-- Vuonna 1908 Hella Murrik avioitui Suomen sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajan Sulo Wuolijoen kanssa. Heille syntyi vuonna 1911 tytär Vappu.
-- Wuolijoen Kymenlaakson Iitissä sijainneesta Marlebäckin kartanosta kehittyi 1930-luvulla kansallinen ja kansainvälinen kulttuurisalonki, jossa vierailivat mm. virolainen kulttuurivaikuttaja Jaan Tonisson ja saksalainen kirjailija Bertolt Brecht. Lisäksi kartanossa kävivät eri maiden diplomaatit ja muut ulkomailta saapuneet vieraat.
-- Alkoi 1930-luvulla kirjoittaa poliittisia raportteja Neuvostoliiton Helsingin-lähetystölle. Lisäksi hänellä oli ehkä jo vuodesta 1929 NKVD:n arkistoissa peitenimi Poet.
-- Sotien jälkeen toimi SKDL:n kansanedustajana, Yleisradion pääjohtajana sekä kulissien takaisena poliittisena vaikuttajana. Sekä tietysti kirjailijana.
-- Hella Wuolijoki kuoli 2. helmikuuta 1954.