Van­hem­mat­kin voivat soittaa

"Kyllä me osataan ja pystyttäisiin vaikka mihin, jos meitä olisi tarpeeksi", huokaisee terveydenhoitaja Auli Malmi Pohjankartanon koululta.

"Kyllä me osataan ja pystyttäisiin vaikka mihin, jos meitä olisi tarpeeksi", huokaisee terveydenhoitaja Auli Malmi Pohjankartanon koululta. Malmin vastuulla on 850 oppilasta, eikä hän ole mikään poikkeus.

Noin 20 terveydenhoitajan työpanoksella hoidetaan Oulussa 80 koulua ja 15 500 oppilasta. Suositusten mukaan tarvittaisiin ainakin viisi terveydenhoitajan virkaa lisää.

Puuttuvista viroista huolimatta Oulussa on saatu paikattua tilannetta sijoittamalla olemassa olevat terveydenhoitajanvirat sinne, missä niille on eniten tarvetta. Kaupungissa on kehitetty myös ihan omaa ennaltaehkäisevää mallia. "Siitä on saatu erittäin hyviä kokemuksia", kertoo ylihoitaja Raija Liedes.

"Uudessa toimintamallissa korostetaan koulun henkilökunnan yhteistyötä, jotta tunnistettaisiin ne lapset ja perheet, jotka tarvitsevat enemmän palvelua ja toisaalta ne, joilla kaikki on kunnossa."

Päällekkäistä työtä vältetään myös seuraamalla perheiden vointia mahdollisuuksien mukaan samojen terveydenhoitajien avulla jo raskausajalta lähtien.

"Olemme ottaneet lastenneuvolassa käyttöön uusia toimintamalleja, joiden vaikutukset tuntuvat lasten kouluiässä. Tämä on pitkäjänteistä työtä."

Liedes muistuttaa, että myös vanhemmilla on aina mahdollisuus ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan ja pyytää, että hänen lapsensa tarkastetaan.

Koska vain isoimmissa kouluissa on aina läsnä oleva terveydenhoitaja, toimii yhteydenotto useimmiten puhelimella. Numeron saa koulusta ja se näkyy muun muassa koulujen nettisivuilta.

"Tavoitteena on, että tulisi yksi keskistetty piste, johon voi soittaa, jos kaipaa terveydenhoitajaa."

Ilmoita asiavirheestä