Kaivosalan sanasto on maallikolle munkkilatinaa, mutta torniolaiselle Sari Kuljulle ja keminmaalaiselle Henna Takalolle jo tuttu työkalu. Ilman mainarislangia ei selviä maan alla, eikä tiedä mitä tehdä, jos pomo käskee rusnaamaan komuja.
Kulju ja Takalo tietävät. Komut ovat seinistä tippumaisillaan olevia irtokiviä, jotka vahinkojen välttämiseksi koputellaan turvallisesti alas. Kuuluu kaivoksen rutiineihin.
Naiset ovat ottaneet huhtikuun alusta alkaen tuntumaa mainareiden maailmaan. He opiskelevat Outokummun Kemin kaivoksella oppisopimuksella kaivosmiehiksi tarkasti valikoidussa porukassa. Hakijoita oli muutamia satoja, sihdin läpäisivät soveliaimmat.
Uutta väkeä tarvitaan, kun kaivos viime vuoden päättyessä siirtyi avolouhinnasta lopullisesti maan alle. Eikä uusia kaivosmiehiä saa nykyisin kuin kouluttamalla. Vapaita ammattilaisia ei ole tarjolla.
Alan pioneerit
Kaivokset ovat perinteisesti olleet miehisiä työmaita, se näkyy kaivosmiehen ammattinimikkeestäkin. Mutta kaikki muuttuu. Kirkkoherroina ja maaherroina on jo pitkään ollut naisia, eivätkä kaivoksetkaan jää ikiajoiksi pelkiksi miesten saarekkeiksi. Henna Takalo, 30, ja Sari Kulju, 31, ovat pioneereja, he auraavat tietä naisille kaivosten uumeniin.
"Meillä ei ole tietoa naiskaivosmiehistä", kaivoksen johtaja Jaakko Ahtiainen huomauttaa.
Kulju ja Takalo kehuvat vastaanottoa. Vähättelevää tytöttelyä ei ole kuulunut. Päinvastoin. "Täällä on mahtava ilmapiiri ja tosi hyvä porukkahenki."
Tutkimus- ja kehittämisinsinööri Petteri Linjan mukaan yhtiö toivoi, että naisten astuminen miesten rinkiin saisi myönteistä liikettä aikaan. Niin kävi kuin toivottiin. "Naisten tuleminen on saanut porukan skarppaamaan. Paikatkin pysyvät paremmin kunnossa. Sari ja Henna ovat tuoneet oman positiivisen lisän kokonaisuuteen", tyytyväinen Linja määrittelee.
Mielikuva mainareista tulee menneiltä vuosikymmeniltä: Siinä vantterat miehet raatavat naamat noessa ja hakut kourissa puolipimeässä epävarmoissa oloissa. Teknologia on tullut lihasvoiman tilalle: Kaivosmiehet työskentelevät nykyään liikkuvien ja pyörivien koneiden kanssa; raakaa voimaa tarvitaan vain harvoin.
"Fyysisiä rajoitteita ei enää ole. Kaivosmies työskentelee yleensä yksin jonkin työkoneen ohjaamossa. Se ei ole sen ihmeellisempää kuin metsäkoneen kuljettaminen", Linja luonnehtii.
Kallion paino ei pelota
Kemin kaivoksella kromimalmia louhitaan noin 500 metristä ylöspäin. Kaivosmiestä ei saa ahdistaa kallioiden paino, eikä ahtaan paikan kammo.
"Toki meneminen ensimmäisen kerran maan alle jännitti, mutta jos pelko olisi ollut tullakseen, se olisi jo tullut", Kulju ja Takalo sanovat. Työskentely kiven sisässä, 6-7 asteen vakiolämmössä on jo arkea.
Kummallekaan kaivosmiehen ammatti ei ole mikään haaveiden täyttymys, eikä ala ollut tuttu entuudestaan. Kulju on alunperin levyseppähitsaaja ja Takalo kivialan artesaani. Takalo tosin ehti opiskella jonkin aikaa vuosi sitten aloitettua kaivosalan perustutkintoa Länsi-Lapin ammatti-instituutissa Torniossa ennen kuin äkkäsi tämän väylän.
"Näin pääsee nopeammin ammattiin. Tähtäimessä on vakinainen työ", Takalo perustelee.
Kaksikko on tyytyväinen omaan ammatinvalintaansa. Homma on mielenkiintoista, työolosuhteet ovat hyvät ja tekniikka viimeisen tapin takaa. "Vielä ei ainakaan ole sellainen tunne, että olisimme tehneet väärän valinnan." Viimeistään ensi vuonna molemmilla pitäisi olla taskussa kaivosmiehen paperit.