Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen rahoitusvajeesta tehdään erityistilintarkastus. Työhön ryhdytään marraskuussa, ja tarkastus vie aikaa usean kuukauden. Metsäkeskuksen varojen käyttöön liittyvän rikosepäilyn tutkinta odottelee sen tuloksia.
Keskuksen kassavajeen suuruudeksi laskettiin alkuvaiheessa 2,3 miljoonaa euroa. Nyt summa on kuitenkin täsmentynyt 1,2 miljoonaan euroon. Vajeen takana on keskuksen talouspäällikön vuosia jatkunut epärehellinen toiminta, jota poliisi tutkii törkeänä kavalluksena.
Poliisin tutkimusten mukaan talouspäällikkö ohjasi 312 000 euroa metsäkeskuksen rahoja omaan käyttöönsä. Rahoista noin 170 000 euroa on mennyt kotkalaiselle jääkiekkoseuralle Titaaneille.
Poliisikuulusteluissa talouspäällikkö on myöntänyt rahansiirrot, mutta motiivia teolle hän ei ole osannut kertoa. Talouspäällikkö on nyt palkattomalla toimivapaalla työstään. Hän on ollut vuosia metsäkeskuksessa töissä ja vastannut sen taloudesta kuuden vuoden ajan.