Surf-soin­ti Suomen tans­si­la­voil­le

Kun tanssilavojen suosikki Agents vetäytyi telakalle, on tulokasbändi Jani & Jetsettersillä näytön paikka. Riihimäen viisikko näyttääkin löytäneen oman yleisönsä sekä nuoren että vanhemman tanssikansan riveistä.

Kun tanssilavojen suosikki Agents vetäytyi telakalle, on tulokasbändi Jani & Jetsettersillä näytön paikka. Riihimäen viisikko näyttääkin löytäneen oman yleisönsä sekä nuoren että vanhemman tanssikansan riveistä.

Tästä todistaa myös se, että Jetsettersin single Tulvii joki viihtyi Radio Suomen soittolistan kärjessä liki puoli vuotta. Nyt bändi pukkasi markkinoille albuminsa nimeltä Uusi aalto.

- Uusi aalto levyn nimessä viittaa siihen, että meillä on paljon vaikutteita 60-luvun taitteen surf-musasta. Saimme surf-kipinän Quentin Tarantinon Pulp Fiction -leffasta, kertoo vokalisti Jani Forsman.

Surf-kitaroiden lisäksi poppoo eroaa Agentsista siten, että Jetsetters soittaa uusia lauluja, siinä missä Agents luottaa iskelmän ikivihreisiin.

- Yhteistä on se, että myös me sekoitamme iskelmän, popin ja rockin tyylilajeja yhteen. Voisi ehkä sanoa, että Jetsettersin musa edustaa laajakangas-soundia.

Jani & Jetsetters tekee nyt tiiviisti keikkaa ympäri Suomenniemen. Bändi näyttää löytäneen soundin, joka uppoaa sekä nuorempaan boogie woogie -yleisöön että perinteisemmän tanssi-iskelmän ystäviin.

Amerikan herkkua

Jetsettersin esikuvat löytyvät enemmänkin Yhdysvalloista kuin Suomesta.

- Olemme oppineet surf-soundia etenkin Dick Dalen, Venturesin ja Los Straitjacketsin levyiltä. Mutta kyllä meidän biisilistalta löytyy myös Olavi Virtaa.

Tärkeä takapiru yhtyeen esikoisalbumilla on ollut Poutahaukkojen pomo Marko Haavisto. Kaurismäki-filmeistäkin tuttu Haavisto kynäili pitkäsoitolle neljä laulua.

- Olen ihaillut Haavistoa jo hänen Badding Rockers -bändistään asti. Markon lahjoittamat biisit vaikuttivat oleellisesti siihen, että saimme levytyssopimuksen, Jani kumartaa.

Jos ja kun yhtyeen nimi on Jetsetters, ei bändi kehtaa nousta estradille virttyneissä villapaidoissa. Tämä yhtye panostaakin Suomen oloissa poikkeuksellisen paljon ulkoasuunsa.

- Meillä on keikoilla aina tyylikkäät mustat puvut, samaan tyyliin kuin Pulp Fictionin roolihahmoilla. Mielestäni tämä on yleisön kunnioittamista, Jani painottaa.

Surf-imago ei ole sekään epätosi tai päälle liimattu tyyli.

- Olen surffannut jokusen kerran Egyptissä, ei surffilauta ole ensi kertaa käsissä. Mutta toisaalta: eivät Beach Boysin muusikotkaan tainneet osata lainelautailla, solisti virnistää.

Ilmoita asiavirheestä