Oulun Toppilansaareen Mesaanitien päähän Luovipolun ja Toppilansaarenpolun rajaamaan Lundströminpuiston osaan rakennetaan tänä vuonna leikkipaikka. Tekninen lautakunta päätti tiistaina asettaa leikkipaikkasuunnitelmat nähtäville.
Leikkipaikan rakentamiskustannuksiksi arvioidaan 140 000 euroa. leikkipaikan tieltä poistetaan pensaikko ja heinäkasvallisuus sekä muutama puu. Leikkipaikka kuitenkin rajataan niin, että reunojen puistoalueet säilyvät.
Toiveet puiston toimintoihin on saatu alueen asukkailta, minkä perusteella puistoon tulee lähinnä kouluikäisille suunnattua välineistöä. Pienten lasten leikkivälineitä löytyy läheisestä Antellinpuistosta sekä taloyhtiöiden pihoilta.
Lundströminpuistoon asennetaan muun muassa tasapainorata, kiipeilyliuku ja pieni peliareena. Puistosta tulee valaistu.