Pelastusalan tuotteisiin ja palveluihin keskittynyt Telespro Finland on valittu vuoden hautomoyritykseksi. Teknologiahautomoiden tunnustus luovutettiin yhtiön toimitusjohtajalle Heikki Hakkaraiselle tiistaina Helsingissä.
Muiden muassa suojavaatteita valmistavaa yhtiötä kehuttiin innovatiivisuudesta ja verkostomaisesta tuotekehityksestä. Telespro on kasvanut Kuopion Teknologiakeskuksen yrityshautomossa.