Solteq kertoo saaneensa tammikuun alussa käynnistetyt yt-neuvottelut päätökseen. Solteq irtisanoo 30 henkilöä ja lakkauttaa Imatran sekä Kuopion toimipisteensä.
Toimenpiteiden arvioidaan vähentävän yhtiön kuluja kuluvana vuonna yli miljoonalla eurolla ja ensi vuonna noin kahdella miljoonalla eurolla.
Irtisanomis- ja uudelleenjärjestelykustannukset esitetään täysmääräisesti yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa.