Suo­ma­lai­sen muo­toi­lun klas­si­koi­ta Keravan tai­de­mu­seos­sa

Keravan taidemuseo nostaa syysnäyttelyssään esille kahden merkittävän suomalaisen muotoilijan, Werner Westin ja Olavi Hännisen työtä.

Keravan taidemuseo nostaa syysnäyttelyssään esille kahden merkittävän suomalaisen muotoilijan, Werner Westin ja Olavi Hännisen työtä.

Westin suunnittelemat työt valaisevat huonekalutaiteen kehityslinjoja 1910-luvulta 1950-luvulle. Westin oppilaan Olavi Hännisen teokset puolestaan ilmentävät ajan henkeä 1950-luvun modernismista 1970- ja 80-lukujen postmodernistisiin toteutuksiin.

Werner West (1890-1959) sisusti lukuisia kaupungistuvan yhteiskunnan julkisia kohteita kuten edustustiloja ja pankkeja. Hänen käsialaansa ovat esimerkiksi eduskuntatalon kahvilan teräsputkikalusteet ja funktionaaliseen henkeen toteutetun puisen tupakkahuoneen kalusto.

Olavi Hänninen (1920-1992) oli innovatiivinen muotoilija, joka omalta osaltaan nosti Suomea designmaana kansainväliseen tietoisuuteen. Hänninen voitti kultamitalin Milanon XI triennalen Suomen osaston asuntonäyttelyn suunnittelusta 1957. Hän suunnitteli muiden muassa muovituolit Palacen rakennuksen kahvilaan.

Näyttely on esillä Keravan taidemuseossa 8. marraskuuta-7. tammikuuta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä