Jär­jes­töt saavat RAY:ltä vii­me­vuo­tis­ta vä­hem­män rahaa

Raha-automaattiyhdistyksen yli 300 miljoonan euron potti jaettiin peliautomaatti- ja kasinomonopolin hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtioneuvoston päätös nuijittiin pöytään ilman yllätyksiä.

Valtioneuvosto päätti torstaina Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tuoton jaosta. Päätös nuijittiin pöytään ilman yllätyksiä.

Yli 300 miljoonan potti jaettiin peliautomaatti- ja kasinomonopolin hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Vain muutama korjaus tehtiin, nekin olivat teknisiä. Avustussumma on lähes 10 miljoonaa euroa pienempi kuin edellisvuonna.

Esimerkiksi erityisryhmien asumista ja kotona asumista tuetaan hieman vähemmän kuin aiemmin. Kansalaisjärjestötoimintaan ohjataan 145 miljoonaa, mikä on neljä miljoonaa vähemmän kuin vuosi sitten.

Kriisiauttamiseen ja suuronnettomuuksiin varautumiseen sen sijaan annettiin entistä enemmän rahaa. Rahaa sai runsaat 900 yleishyödyllistä järjestöä ja säätiötä. Hakijoita oli 1 440, mikä on huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Nyt jaettujen avustusten lisäksi RAY:n varoista tuetaan tänä vuonna yli sadalla miljoonalla sotainvalideja ja rintamaveteraaneja.

Ilmoita asiavirheestä