PKC Group yri­tys­ten yk­kö­sek­si

Johdinsarjoja valmistava PKC Group nousi vuoden 2005 ykköseksi verohallinnon Pohjois-Suomen yrityksiä koskevalla listalla.

Johdinsarjoja valmistava PKC Group nousi vuoden 2005 ykköseksi verohallinnon Pohjois-Suomen yrityksiä koskevalla listalla.

Verotettavaa tuloa yhtiöllä karttui 22,60 miljoonaa euroa eli runsas kolmannes enemmän kuin edellisvuonna. PKC saa myös maksaa yhteisöveroja lähes 5,9 miljoonaa euroa.

Viime vuoden ykkönen Scanfil puolestaan peruutti nyt toiselle sijalle, vaikka pitikin verotettavan tulonsa lähes entisellään.

Tuore tulokas pohjoisen Suomen yritysten kärkikaartissa on oululainen Rosemari Oy. Lisäksi on etujoukkoihin ponnistanut mukaan monitoimialayhtiö Ruukki Group Oulunsalosta. Tilaa ovat joutuneet tekemään Elektrobit Group sekä Sievin Jalkine.

Erätuotteilla kymmenen joukkoon

Kehitysyhtiö Ruukki Group edistää yrittämistä erikoistumalla erilaisiin yritysjärjestelyihin. Se omistaa esimerkiksi ison siivun huonekaluja valmistavasta Incap Furnituresta.

Rosemarin taakse kätkeytyy aputoiminimi Erätukku, joka kauppaa hyvällä menestyksellä metsästys- ja ulkoilupukineita Oulussa ja viime kesästä lähtien myös Vantaalla.

"Totta kai me voisimme vaihtaa ja pitäisikin vaihtaa nimeä. Eihän Rosemari tuo meille mitään lisäarvoa", arvioi toimitusjohtaja Matti Koskelo. Yritys vain aktivoitiin pöytälaatikosta Erätukkua perustettaessa.

Rahastoyhtiö Sponsor Capital omistaa Erätukusta 70 prosenttia viimevuotisen kaupan jälkeen. Matti Koskelon osuus on 20 prosenttia.

Koko Suomessa on yritysten terävin kärki pysynyt lähes ennallaan Nokian johdolla. Nokian verotettava tulo kuitenkin laski edelleen, nyt 0,4 miljardilla eurolla. Fortum taas jaksoi jaettunakin kiriä kintereillä, myös uusi Neste Oil otti pistesijan neljäntenä.

Suoria vertailuja ei tosin enää voi tehdä, mutta vielä 2004 kyseisten energiayhtiöiden yhteinen verotettava tulo oli kaksi miljardia. Murros onkin meneillään, sillä nyt tarvitaan maksajiksi jo kaikki kymmenen kärkiyritystä, jotta saataisiin kasaan sama 1,3 miljardin yhteisöveromäärä, mihin Nokia ja Fortum ylsivät edellisvuonna kahdestaan.

Selvimmin eteenpäin ovat listalla rykäisseet Rautaruukki ja kärkeen mukaan noussut Kone. Rautaruukin verotettava tulo on paisunut edellisvuodesta peräti 200 miljoonaa euroa.

Laskijoita taas edustavat metsäyhtiöt. UPM-Kymmenen verotettava tulo on valahtanut yli puolella edellisvuodesta. Kokonaan kymmenen kärjestä on pudonnut Stora Enso.

Yhteisöille määrättiin tuloveroa yhteensä 5,3 miljardia euroa, mikä on vajaa prosentti enemmän kuin vuonna 2004. Osakeyhtiöille ja muille yhteisöille palautetaan veroja 376 miljoonaa euroa. Jäännösveroja peritään yhteisöiltä 245 miljoonaa euroa.

Ilmoita asiavirheestä